Päätöksenteko, Tontit, Valtuusto, Yritykset
Keskon logistiikkakeskus etenee valtuuston päätettäväksi – ”Merkittävä ja innostava asia Nurmijärvelle”
Nurmijärven kunnanhallitus päätti tänään 12.4. esittää kunnanvaltuustolle, että kunta luovuttaa Kesko Oyj:lle noin 57 hehtaarin kokoiset tilat ja määräalat Ilvesvuoren yritysalueelta.
Nurmijärven kunta on neuvotellut Kesko Oyj:n kanssa mahdollisuudesta toteuttaa Ilvesvuori Pohjoiseen kaupanalan logistiikkakeskus. Tontti sijaitsee Hämeenlinnan moottoritien tuntumassa. Aluerajaus saattaa vielä tarkentua hankesuunnittelun edetessä.
Keskon suunnitelmana on rakentaa Nurmijärvelle logistiikkakeskus, joka palvelee K-ryhmän päivittäistavarakaupan toimintaa tehokkaasti pitkällä aikavälillä. Suunniteltu logistiikkakeskuksen rakentaminen tapahtuisi vaiheittain tämän ja osin seuraavan vuosikymmenen aikana.
”Tämä on merkittävä ja positiivinen asia Nurmijärvelle. Olen todella iloinen, että Kesko haluaa rakentaa tulevaisuuttaan juuri Nurmijärvellä ja että voimme puolestamme tukea heidän tulevaisuuden kasvusuunnitelmiaan. Alue on kunnan paraatipaikalla ja logistisesti sijainti on erinomainen”, kunnanjohtaja Outi Mäkelä kertoo.
”Keskon investointi paitsi osoittaa Nurmijärven vetovoimaa, myös entisestään vahvistaa sitä. Investointi toisi paljon mahdollisuuksia ja innostavia näkymiä meille Nurmijärvellä. Seuraavaksi asia etenee valtuuston päätettäväksi”, Mäkelä sanoo.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että luovutushinta on 50 €/k-m2. Tämä perustuu teetettyyn ulkopuoliseen arvioon. Hallituksen päätöksen mukaan, luovutuksesta tehtäisiin ensin esisopimus ja lopullinen kiinteistön kauppa sen jälkeen, kun esisopimuksessa mainitut kaupan edellytykset ovat täyttyneet. Esisopimus olisi allekirjoitettava kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kunnanvaltuuston asiaa koskeva päätös saisi lainvoiman. Valtuusto päättää asiasta 28.4.2021. Kokousta voi seurata suorana kunnan kotisivuilta klo 18 alkaen.