Nuoriso
Kesäyrittäjä-ohjelma innosti nuoria yrittäjyyteen
Kesällä toteutettu kunnan nuorisopalveluiden ja Tuusulan 4 H-yhdistyksen toteuttama 4H Kesäyrittäjä-ohjelma tarjosi 14–25-vuotiaille nuorille ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia yrittäjyyden ja työelämän taitoja ja toimia kesän ajan 4H-yrittäjinä. Ohjelma tuki nuoria kehittämään omia yritysideoitaan sekä kasvattamaan itseluottamustaan työelämän ja yrittäjyyden maailmassa.
”Tuusulan 4H-yhdistyksen ja Nurmijärven nuorisopalveluiden yhteistyössä toteuttama kesäyrittäjyysohjelmaan haki mukaan 22 nuorta. Ohjelmaan valittiin 18 nuorta, joille myönnettiin 200 euron arvoinen yritysseteli”, nuorisopäällikkö Katja Günther kertoo.
Nuoret osallistuivat opintopisteytettyyn yrityskoulutukseen ja jokaisella oli oma yritysohjaaja. Koulutuksessa käsiteltävistä asioista hyödyllisimmiksi koettiin erityisesti kirjanpito, verotus, markkinointi ja myynti. Lisäksi nuorilla oli mahdollisuus osallistua 4H:n ja Nordean kumppanuusohjelmaan, jossa Nordean ammattilaiset tarjosivat mentori- ja sparrausapuja nuorille.
”4H Kesäyrittäjä -ohjelman myötä nuoret toteuttivat erilaisia yritysideoita. Tällaisia olivat esimerkiksi kahvilakärry, valokuvaus ja omien tuotteiden myyntiä. Nuoret oppivat ohjelman aikana monia käytännön asioita sekä työelämän taitoja. Keskeisiä oppeja olivat suunnitelmallisuus ja ajanhallinta, markkinointi ja asiakaspalvelu, taloudenhallinta ja budjetointi, itseluottamus ja ongelmanratkaisukyky sekä verkostoituminen”, toiminnanjohtaja Julia Mali valottaa.
Nuoria motivoi yrittäjyyteen erityisesti mahdollisuus toteuttaa omia unelmiaan, mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön ja mahdollisuus työllistää itse itsensä. Kesäyrittäjä-ohjelmaan osallistuneista 97 % suosittelee yrittäjyyttä muillekin nuorille. Nuorista 80 % aikoo jatkaa 4H-yrittämistä kesän jälkeen. 4H-yrittäjänä toimimisesta on mahdollisuus saada opintopisteitä.