Ajankohtaista

Nurmijärvi250, Tapahtumat

”Juhlitaan yhdessä!” – Nurmijärvi 250 -juhlavuoden koordinaattoriksi Meebu Lahdenpää

1.8.2024

Nurmijärven kunta täyttää 250 vuotta ensi vuonna 2025! Juhlavuosi tulee näkymään kunnassa useina innostavina tapahtumina ja sisältöinä. Kunta toivottaakin kaikki paikalliset toimijat, yhdistykset, yritykset ja kuntalaiset toteuttamaan juhlavuoden tapahtumia. Kunta onkin avannut juhlavuoteen erityiset nurmijarvi250.fi -teemasivut.

Juhlavuotta ja tapahtumia koordinoi Nurmijärven kunta. Kunta hankkii juhlavuoden koordinointiin ulkopuolista apua Meebu Lahdenpäältä, joka on kokenut tapahtumanjärjestäjä. Lahdenpään paikallistuntemus ja vahva näyttö kulttuurin parissa työskentelystä vastaa kunnan vaatimuksia juhlavuoden koordinoinnista.

”Synnyin Nurmijärvellä. Nurmijärveläisyyden imin äidinmaidossa ja isänperintönä sain kotiseuturakkauden. Täällä olen kouluni käynyt, lapseni kasvattanut ja asunut, joitakin Helsingin vuosia lukuun ottamatta, koko elämäni. Vuosien aikana olen ollut mukana järjestämässä ja olen toteuttanut ja tuottanut kunnassamme useita tapahtumia sekä avustanut monenlaisissa jutuissa. Näin on ollut mahdollisuus tutustua moniin paikallisiin toimijoihin, minkä uskon helpottavan juhlavuoden koordinointia”, Meebu Lahdenpää kertoo.

Juhlavuosi tehdään yhdessä

Nurmijärveläiset, niin kuntalaiset vauvasta isovanhempiin, varhaiskasvatuksesta senioritoimintaan, ikäihmiset eri asumismuodoissaan – kaikki seurat, yhdistykset kuin yrityksetkin ovat tervetulleita toteuttamaan juhlavuoden tapahtumia.

”Kaikki paikalliset jotka tunnen tai en vielä tunne, tuntekaa osallistumisen palo tai kipinä ja olkaa minuun yhteydessä erittäin matalalla kynnyksellä!” Lahdenpää kannustaa ottamaan yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen meebu@meebu.fi.

”Haluan kannustaa kaikkia kynnelle kykeneviä luomaan uusia tapahtumia tai tempauksia, joilla voimme juhlia nurmijärveläisyyttä. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan, kertomaan ideastaan ja toteuttamaan sen omalla tavallaan.”

”Olisi mahtavaa, jos juhlalogo saisi vakituisen paikan esim. eri tapahtumien käsiohjelmissa, ilmoituksissa, yritysten, yhdistysten kuin yksityistenkin ihmisten kotisivuilla ja eri somekanavissa omien postausten yhteydessä. Näin annamme kotiseuturakkauden näkyä monipuolisesti monissa eri vaikutuskanavissa.”

Juhlavuoden avustushaku käynnistyy elokuussa

Kunta avaa elokuussa2024 erillisen avustushaun, jolla tuetaan Nurmijärvi 250 -juhlavuoden tapahtumia. Kunta jakaa juhlavuoden avustusta yhteensä 40 000 euroa. Avustushaun tavoitteena on rakentaa juhlavuodelle mahdollisimman monipuolinen ohjelmakokonaisuus yhteistyössä erilaisten toimijoiden kanssa. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että hankeideassa on huomioitu Nurmijärvi 250 -juhlavuosi. Avustushausta tiedotetaan tarkemmin elokuussa.

Koko Suomi mukaan!

”Runsas ja yllättävä näkyvyys herättää kiinnostusta ja toivottavasti nostattaisi mahdollisimman monen suomalaisen uteliaisuuden seurata: Mitäs kivaa tuolla Nurmijärvellä tapahtuu? Kiinnostus kasvattaisi halun tulla käymään Nurmijärvellä. Osallistua nurmijärveläisiin tapahtumiin, tilaisuuksiin, näyttelyihin, elokuviin ja poiketa kädentaitajien putiikkeihin ja työpajoille ostoksille. Mikä olisi nauttia päivästä maatilaelämys- ja muilla eri elämystiloilla – yöpyä Nurmijärvellä raikkaan Sääksin rannalla, meloa sen laineilla! Ruokailla paikallisissa ravintoloissa, löytää kotiin viemiseksi nurmijärveläistä lähiruokaa ja käyttää nurmijärveläisiä palveluja ja tuotteita”, Meebu Lahdenpää visioi.

”Koordinoijana minun tulee olla tietoinen kaikista nurmijärveläisistä tapahtumista mitä, missä, milloin, kuka järjestää ja mitä kaikkea tapahtuu. Kerään tämän tiedon yksiin kansiin kaikkien saataville.”

Nurmijärveläiset erikoisuudet estradille

Juhlavuonna halutaan nostaa esille myös paikalliset tapahtumat ja erikoisuudet.

”Pyrin saamaan myös mahdollisimman kattavan listauksen kaikista nurmijärveläisistä erikoisuuksista ja nimikkotuotteista. Meillä on oma nimikkokasvi ja -eläin. Mitä muita nimikkojuttuja on? Muistaakseni meillä on nimikkomakkara! Mitä muita ”syötäviä tai käytettäviä tahi katsottavia nimikkoja” on? Leipiä, jauhoja, saippuoita, koruja, kynttilöitä, astioita, patsaita, mitaleja tai keksintöjä yms. Minkä, minkä nimisen ja koska olet sen kehittänyt ja miksi? Saako sitä vielä? Vai jäikö se historian havinaan? Lähetä minulle siitä tiedot! Kehitä uusi ja lähetä siitä minulle tiedot! ”Tällä xx:llä haluamme juhlia 250-vuotiasta Nurmijärveä ja kantaa näkyvän kortemme juhlavuoden kekoon”. Ja näistä olisi kiva saada myös valokuva!”, Lahdenpää kehottaa.

”Älä pidä itsestään selvyytenä, että tiedän tapahtumasi, tarjontasi tai tuotteesi – ilmineeraa itsesi!”

Näin osallistut juhlavuoteen

Nurmijärven kunta on avannut juhlavuoden verkkosivuston osoitteessa nurmijarvi250.fi ja sivusto täydentyy juhlavuoden lähestyessä ja tapahtumien sekä asioiden toteutuessa. Sivustolle kerätään tietopaketti siitä, kuinka jokainen meistä voi osallistua juhlavuoteen. Käy jo nyt tutustumassa sivuilla oleviin valokuviin, kuntalaisten muistoihin ja makupaloihin Nurmijärven historiasta! Lisää ihmeessä sinne omat kuvamuistosi teksteineen.

”Järjestetään yhdessä vuosituhannen juhlavuosi, jonka aikana peli ja musiikki näkyvät ja kuuluvat yli kuntarajojen – aina Hangosta Petsamoon!”, Nurmijärvi 250 -juhlavuoden koordinaattori Meebu Lahdenpää kannustaa.

 

Siirry sivustolle > www.nurmijarvi250.fi

Takaisin listaukseen