Ajankohtaista

Rekrytointi, Viestintä

#Ilmiöntekijät valittiin vuoden 2022 parhaaksi rekrytointikampanjaksi

4.11.2022

Nurmijärven kunnan #ilmiöntekijät valittiin 3.11. Rekrygaalassa vuoden 2022 parhaaksi rekrytointikampanjaksi.. #Ilmiöntekijät-kampanjan tavoitteena on ollut vauhdittaa Nurmijärven kunnan rekrytointia ja vahvistaa kunnan työnantajamielikuvaa. Kampanjalla haluttiin myös ravistella kuntatyöhön liittyviä ennakkoluuloja ja esitellä kunnassa tehtävän työn merkityksellisyyttä. Kampanjaan voi tutustua kunnan rekrytointisivuilla.

#Ilmiöntekijät palkittiin Rekrygaalassa 3.11. Kunnanjohtaja Outi Mäkelä pitää juhlapuheen. Taustalla vasemmalta Reetta Kontio, Katri Kangas-Pusa, Kalle Koski ja Teemu Siltanen.  Kuva: Niko Raappana

 

Rekrygaalan arvostettu tuomaristo ihasteli kampanjassa erityisesti Nurmijärven kunnan omaleimaista ja rohkeaa lähestymistä rekrytointimarkkinointiin kunta-alalla.

”Humoristiset sketsivideot ja asiapitoisemmat työntekijävideot toimivat hyvin keskenään ja kertovat työn merkityksellisyydestä”, Rekrygaalan tuomaristo kommentoi.

Timo Lavikaisen näyttelemä viiksiniekka on nähty muun muassa rantapelastajana, maarakennuspäällikkönä, sähköinsinöörinä, työllisyyskoordinaattorina, varhaiskasvattajana ja katukunnossapitoinsinöörinä. Ja nähtiinhän katupäällikön roolissa myös Hannele Lauri. Lisäksi Samaan aikaa #Ilmiöntekijät-kampanjassa ovat ääneen päässeet myös kunnan aidot työntekijät. Ja lisää on luvassa, sillä loppuvuonna esittelemme niin työntekijätarinoita kuin tiimiesittelyitäkin eri puolilta kuntaamme.

Muutaman minuutin #Ilmiöntekijät-videosisältöjä on katsottu sosiaalisessa mediassa yhteensä noin 1 500 tuntia. Reaktioita, kommentteja ja jakoja videot ovat keränneet noin 62 000 kappaletta. Nurmijärven kunnan työnantajasivu on vuonna 2022 ollut Kuntarekryn suosituin esittely maaliskuussa, huhtikuussa, toukokuussa, kesäkuussa sekä elokuussa. Urasivuston lanseeraamisen jälkeen näyttökerrat Kuntarekryn puolella ovat nousseet sadoista katselukerroista 30 064 katselukertaan.

Pölytetään kuntatyötä

”Olemme koko kuntasektorin puolesta erityisen iloisia tunnustuksesta ja siitä, että nyt on pölytetty kuntatyön mainetta. Kuntatyö ei ole mitään lapioon nojaamista tai nutturapäistä kirjastonhoitajan hommaa, vaan tosi kiinnostavaa ja huipputärkeää työtä”, Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä kommentoi voittoa tuoreeltaan.

”Hengitämme rytmissä elinvoimaisen ja dynaamisen toimintaympäristömme kanssa. Meille voi tulla töihin monista eri taustoista. Nurmijärvi työllistää lähes kaksituhatta työntekijää kesätyöntekijöistä kokeneisiin huippuammattilaisiin. Kaikkia meitä yhdistää sama tärkeä tavoite, tuottaa parempaa arkea nurmijärveläisille. Yhteisöllisyys on voimavaramme. Tavoitteemme on olla hyvän fiiliksen työpaikka.”

Nurmijärven kunta kiittää kaikkia äänestäneitä!

”Haluan tässä yhteydessä kiittää kaikkia, jotka ovat omalla panostuksellaan osallistuneet vuosien varrella #ilmiöntekijät-viestintään. Erityisen suuren kiitoksen haluan osoittaa Timo Lavikaiselle, joka on laittanut itsensä likoon kotikunnan maineen rakentamisessa. Ja tietysti kiitän lämpimästi myös kaikkia meitä finaalisessa äänestäneitä”, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen sanoo.

”#Ilmiöntekijät-kampanja lähti hienosti lentoon keväällä ja kampanja nosti kunnan avoimet työpaikat puheenaiheiksi kahvipöydissä ja mediassa. Saimme Duunitorilta pyynnön osallistua kilpailuun vuoden paras rekrytointikampanja -kategoriassa. Tuomaristo valitsi meidät kolmen parhaan joukkoon ja lopullisen päätöksen voittajasta teki kansa”, Siltanen taustoittaa.

Ääniä annettiin yhteensä yli 2 000 kappaletta, ja Duunitorin tiedotteen mukaan kilpailu kovatasoisten finalistien välillä oli tiukka. Finaalissa olivat mukana myös Ukko.fi ja Caverion.

Katso kuvia #Ilmiöntekijät-kampanjasta

 

Artikkelikuva: Niko Raappana

 

 

Takaisin listaukseen