Ajankohtaista

5.3.2025

Avustukset, Hyvinvointi, Kulttuuri, Liikunta, Nuoriso

Hyvinvointilautakunnan myöntämät avustukset haettavana vuonna 2025

Raha

Nurmijärven hyvinvointilautakunta myöntää avustuksia vuoden 2025 talousarvioon varatuista määrärahoista. Avustusta haetaan sähköisesti Nurmijärven kunnan Solmu-verkkoasiointipalvelun kautta osoitteessa solmu.nurmijarvi.fi/avustukset. Hakemuksen täyttäminen edellyttää rekisteröitymistä Solmun käyttäjäksi.

Jos avustushakemuksen tekeminen sähköisesti tuottaa vaikeuksia, pyydämme ottamaan yhteyttä haettavan avustuksen yhteyshenkilöön. Hakuaikana annetaan opastusta ja tukea avustuslomakkeen täyttöön.

Kaikkiin avustuksiin sovelletaan Nurmijärven kunnanhallituksen 29.1.2018 § 25 päättämiä avustuksen myöntämisen periaatteita: Nurmijärven kunnan yhdistyksille myöntämien toiminta-avustusten yleiset periaatteet. Tämän lisäksi on hyvinvointilautakunta erikseen määritellyt tarkemmat avustusten myöntämisperusteet, jotka on kuvattu kunkin avustuslajin kohdalla. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei oteta käsittelyyn. 

HYVINVOINTIA JA TERVEYTTÄ EDISTÄVÄT AVUSTUKSET

Avustuksia myönnetään hyvinvointilautakunnan kokouksen 23.1.2024 § 3 hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Määräraha vuonna 2025 on 48 600 euroa.

Avustuksilla edistetään eri-ikäisten nurmijärveläisten hyvinvointia ja terveyttä. Avustuksia voidaan myöntää yhdistyksille ja järjestöille. Myönnettävällä avustuksella voi kattaa avustettavan toiminnan kuluista korkeintaan 50 %. Avustusta ei myönnetä sellaiseen avustuslajiin, jota avustetaan kunnan toisesta avustuslajista. Avustusmuotoja ovat toiminta-avustus ja kohdeavustus.

Hakuaika on 10.3.-31.3.2025. Hakemukseen tulee liittää avustushakemuslomakkeessa mainitut liitteet.

Avustusten hakuun liittyvät ohjeet ja säännöt löytyvät kunnan verkkosivuilta

osoitteesta: www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/hyvinvointipalvelut/hyvinvoinnin-edistaminen/avustukset-hyvinvoinnin-edistamiseen/

Lisätietoja antaa liikunta- ja hyvinvointipalveluiden toimistosihteeri, puh. 040 317 4890.

LIIKUNTAYHDISTYKSILLE MYÖNNETTÄVÄT AVUSTUKSET

Avustuksia myönnetään Nurmijärvelle rekisteröidylle yhdistykselle, jonka sääntöjen mukaan pääasiallisena toimintamuotona on liikunta. Avustuksia myönnetään hyvinvointilautakunnan kokouksen 23.01.2024 § 4 hyväksymien periaatteiden mukaisesti toiminta- ja tila-avustuksina. Määräraha vuonna 2025 on yhteensä 196 200 euroa. Tila-avustuksen osuus on noin 10 % hyväksyttävistä tilakustannuksista. Tila-avustusta myönnetään jäähallin, lämmitettävän tekonurmikentän, Arkadia-hallin ja kunnan ulkopuolisten liikuntatilojen vuokriin.

Hakemukseen tulee liittää avustushakemuslomakkeessa mainitut liitteet. Hakuaika on 10.3.-31.3.2025.

Avustusten hakuun liittyvät ohjeet ja säännöt löytyvät kunnan verkkosivuilta

osoitteesta:

www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta-ja-ulkoilu/avustukset/

Lisätietoja antaa liikunta- ja hyvinvointipalveluiden toimistosihteeri, puh. 040 317 4890.

KULTTUURIAVUSTUKSET

Hyvinvointilautakunta kannustaa kulttuuriavustusta vuodelle 2025 hakevia huomioimaan mahdollisuuksien mukaan Nurmijärvi 250-juhlavuoden siinä toiminnassa,

johon avustus aiotaan käyttää. Harkinnanvaraista avustusta myönnetään ensisijaisesti taide- ja kulttuuriyhdistysten järjestämälle toiminnalle, ammattitaiteilijoille ja

ammattitaiteilijoista koostuville työryhmille. Lisäksi kylä- ja asukasyhdistykset voivat hakea avustusta taide- ja kulttuuriohjelmaa sisältävien tapahtumien, sekä muun kulttuuritoiminnan järjestämiseen. Taide- tai kulttuurialan yhdistys voi hakea myös ohjaaja-avustusta ja
vuokra-avustusta.

Ammattitaiteilijat voivat hakea taiteilija-apurahaa ja 18–29-vuotiaat taiteenopiskelijat stipendiä. Avustusta voidaan myöntää kulttuuriavustussäännön mukaisesti myös yhdistyksille ja rajoitetusti yksityishenkilöille mm. kulttuuriperinnön vaalimiseen, siihen liittyvään tutkimukseen ja tapahtuman järjestämiseen. Vuoden 2025 toimintaan voivat kulttuuriavustusta poikkeuksellisesti hakea juhlavuoden sisältöjen tekemiseen myös ne yhdistykset, jotka saavat kunnasta jotakin muuta avustusta perustoimintaansa. Edellytyksenä hakemiselle on: 1) Avustettava toiminta on yhdistyksen perustoiminnasta poikkeavaa eikä ole samaa toimintaa, johon yhdistys saa kunnalta muuta avustusta. 2) Yhdistys ei saa avustuskohteeseen (esim. yksittäinen tapahtuma) kunnan myöntämää juhlavuoden erityisavustusta. 3) Yhdistys täyttää kulttuuriavustussäännön mukaiset hakukriteerit. 4) Avustettava toiminta liittyy sisällöltään Nurmijärvi 250-juhlavuoteen, ja on luonteeltaan ja sisällöltään sellaista, ettei hakija ole toteuttanut sitä aikaisemmin. Hakijan pitää tarkistaa lisätiedot ja hakukelpoisuuteen liittyvät rajaukset voimassa olevasta kulttuuriavustussäännöstä.

Avustusmääräraha on 21 200 euroa. Avustus myönnetään hyvinvointilautakunnan 12.9.2023 § 53 hyväksymän kulttuuriavustussäännön mukaisesti. Avustus on luonteeltaan kohdeavustusta.

Yksityiskohtaiset tiedot avustuskriteereistä ja hakukelpoisuudesta saa

kulttuuriavustussäännöstä, johon hakijan tulee tutustua ennen hakemuksen tekemistä.

Kulttuuriavustussääntö ja tieto hakemuksessa vaadittavista liitteistä löytyy osoitteesta:

www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/kulttuuri-ja vapaa-aika/kulttuuri/avustukset/

Hakemukseen tulee liittää hakemuslomakkeessa mainitut liitteet. Hakuaika on 10.3.-31.3.2025.

Lisätietoja antaa kulttuuriasiantuntija, puh. 040 317 2506.

NUORISOYHDISTYKSILLE MYÖNNETTÄVÄT AVUSTUKSET

Toiminta- ja kohdeavustuksia myönnetään nurmijärveläisille nuorisoyhdistyksille ja nuorten toimintaryhmille hyvinvointilautakunnan 24.1.2023 § 5 hyväksymän nuorisoyhdistysten avustussäännön mukaisesti.

Toiminta-avustuksiin varattu määräraha on 24 000 euroa ja kohdeavustuksiin varattu määräraha on 4 500 euroa. Hakuaika on 10.3.-31.3.2025. Hakemukseen tulee liittää avustushakemuslomakkeessa mainitut liitteet.

Yksityiskohtaiset tiedot avustuskriteereistä ja hakukelpoisuudesta saa nuorisoyhdistysten avustussäännöstä, joka löytyy kunnan verkkosivuilta osoitteesta:

www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/lasten-nuorten-ja-perheiden-palvelut/nuorena-nurmijarvella/vaikuta/nuorisojarjestot/nuorisojarjestojen-avustukset/

Lisätietoja antaa nuorisopäällikkö, puh. 040 317 2060.

Takaisin listaukseen