Ajankohtaista

Lautakunnat, Päätöksenteko, Talousarvio

Hyvinvointilautakunnan kokouksen 11.9.2024 päätökset  

11.9.2024

Hyvinvointilautakunnan kokouksen 11.9.2024 päätökset tehtiin esityslistan mukaisina. Pöytäkirja julkaistaan tarkastamisen jälkeen kunnan kotisivulla 19.9.2024.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen 2023

Tarkastuslautakunta arvioi kunnan ja kuntakonsernin toimintaa vuodelta 2023 ja esitti arviointikertomuksessa arviointinsa tulokset. Valtuusto on käsitellyt arviointikertomusta kokouksessaan 29.5.2024 § 20. Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

Hyvinvointilautakunta päätti antaa toimintansa alaiset sivistys- ja hyvinvointitoimialan vastaukset tarkastuslautakunnan havaintoihin kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esityksen mukaan.

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan talousarvio ja -suunnitelma vuosille 2025–2027

Hyvinvointilautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle sivistys- ja hyvinvointitoimialan laatiman talousarvio- ja taloussuunnitelmaesityksen hyvinvointilautakunnan alaisen toiminnan osalta. Hyvinvointilautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia ja tekstiosan tarkistuksia.
Hyvinvointilautakunnan vastuualuetta ovat kirjasto- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut sekä liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Lisäksi hallinto- ja talouspalvelujen tulosalueelle sijoittuva kotoutumispalvelujen yksikkö kuuluu hyvinvointilautakunnan vastuualueeseen.
Sivistys- ja hyvinvointitoimialan talousarvio ja -suunnitelmaesitys 2025–2027 on valmisteltu kunnanhallituksen 17.6.2024 antaman talousarviokehyksen pohjalta. Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen on tarkasteltu uudelleen sisäisiä vuokria ja sisäiset vuokrat kasvavat toimialan osalta verrattuna kehysvaiheen sisäisiin vuokriin. Tämä on huomioitu talousarvioesityksessä.
Kunnanhallituksen kesäkuussa hyväksymä sivistys- ja hyvinvointitoimialan talousarviokehys (toimintakate) vuodelle 2025 oli 111 583 950 euroa. Esitetty toimintakate, 112 124 110 euroa, ylittää kunnanhallituksen antaman kehyksen sisäisen vuokran lisäyksen verran, 540 160 euroa.
Toiminnan tuotot ovat annetun kehyksen mukaiset 5 856 240 euroa. Tuottojen pieneneminen vuoden 2024 tilinpäätösennusteeseen verrattuna on 424 910 euroa. Toimialan toimintakulut ovat 117 980 350 euroa. Kulut pienenevät 451 220 euroa verrattuna vuoden 2024 tilinpäätösennusteeseen eli 0,4 %.
Hyvinvointilautakunnan alaisen toiminnan osalta esityksessä muutoksia sekä tuloihin että menoihin tuo Sääksin rantakahvilatoiminnan loppuminen nuorisopalveluiden järjestämänä kesällä 2024. Toimintakuluja pienentää lisäksi muun muassa kirjasto- ja kulttuuripalveluiden osalta Taaborin toimintapäivien lopettaminen ja nuorisopalveluiden osalta Röykän nuorisotilasta luopuminen. Liikunta ja hyvinvointipalveluiden osallistumismaksuihin esitetään pientä korotusta.
Uusi kotoutumislaki astuu voimaan 1.1.2025. Kunnan uusien lakisääteisten tehtävien ja palvelujen tuottaminen kuuluu hyvinvointilautakunnan alaiseen toimintaan. Kotoutumisen kuntakorvausten pieneminen vähentää toiminnan tuottoja. Lisäksi kotoutumislain uudistuksen myötä kotoutumiseen liittyvät koulutukset tulevat kunnan järjestettäväksi työvoimapalvelujen ulkopuolella oleville, mikä tuo lisäystä toiminnan kuluihin.

Hyvinvointilautakunnan lausunto talonrakennuksen investointiohjelmasta 2025–2029

Hyvinvointilautakunta antoi lausuntonsa talonrakennuksen investointiohjelmasta.  
Lausunnossaan hyvinvointilautakunta toteaa, että Rajamäen kampuksen toisen vaiheen toteuttaminen tulee säilyttää investointiohjelmassa alkuperäisen esityksen mukaisena. Tämä sisältää kirjaston, nuorisotilat sekä kuntalaisille tarkoitetun kohtaamispaikan.
Toisen vaiheen sijoitus investointiohjelmassa on kuitenkin korjattava siten, että se siirretään pois koulujen alta ja sijoitetaan kohtaan Kirjasto- ja kulttuuripalvelut sekä nuorisopalvelut.
Hyvinvointilautakunta pitää tärkeänä, että toisen vaiheen toteutus varmistetaan, sillä kirjaston toiminnan jatkuminen nykyisissä tiloissa on pitkällä aikavälillä epävarmaa. Lisäksi Rajamäen nuorisotiloissa on sisäilmahaasteita.
Uudisrakennuksissa tulee myös kiinnittää huomiota tilojen monipuoliseen käyttöön eri toimintoja varten sekä siihen, että niitä voidaan hyödyntää joustavasti eri vuorokauden aikoina.
Lausunnossaan lautakunta toteaa, että rakennusten suunnittelussa on huomioitava taiteen perusopetuksen, kansalaisopiston, liikuntaseurojen ja muiden yhdistysten tarpeet. Lisäksi on tärkeää varmistaa, että tilat soveltuvat erilaisten tapahtumien järjestämiseen iltaisin ja viikonloppuisin.

Oikaisuvaatimus liittyen nuorisotilojen käyttöehtoihin / NKY ry

Nurmijärven kunnan sivistysjohtaja päättää eri tiloja koskevat käyttömaksut, käyttöön liittyvät oheismaksut sekä muut tarkemmat reunaehdot ja ohjeet tilojen käytölle.  
Sivistysjohtaja on päättänyt 25.3.2024 nuorisotilojen käyttömaksuista ja käyttöehdoista 1.8.2024 alkaen. Päätös on julkaistu kunnan verkkosivuilla 26.3.2024. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Päätöksessä määritellään eri tiloja koskevat käyttömaksut, käyttöön liittyvät oheismaksut sekä muut tarkemmat reunaehdot ja ohjeet tilojen käytölle. Päätöksen mukaan nuorisopalveluiden hallinnoimissa tiloissa järjestettävän avoimen nuorille suunnatun toiminnan tulee olla muun muassa poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta, eikä toiminta saa loukata tai syrjiä ketään.
Nurmijärven Nuorten Kristillinen Yhdistys ry (jäljempänä NKY) on 18.6.2024 tehnyt oikaisuvaatimuksen, jossa vaaditaan nuorisotilojen käyttömaksuja ja käyttöehtoja koskevaa päätöstä kumottavaksi. NKY on kristillinen yhdistys, joka pitää Klaukkalan Monikon nuorisotiloissa Gospel Café -iltoja joka toinen lauantai-ilta koulujen lukukausien aikana. Gospel Cafe -illoille on myönnetty toukokuussa hakemuksen mukaisesti tilojen vakiokäyttövuoroja kaudelle syksy 2024- kevät 2025. NKY:n mukaan uusien käyttöehtojen vuoksi se ei voi järjestää nuorille suunnattuja avoimia tilaisuuksia, joissa voidaan kertoa kristillisestä uskosta.
Hyvinvointilautakunta käsitteli asiaa ja päätti, että oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta myöhässä saapuneena.

Ilmoitusasiat

Hyvinvointilautakunta käsitteli ilmoitusasioina liikunta- ja virkistysalueiden rakentamisohjelmaa 2025–2029.
Takaisin listaukseen