Ajankohtaista

3.3.2025

Kunnanhallitus, Lukio, Opetus ja koulutus, Päätöksenteko

Hallituksen päätökset 3.3. – hallitus esittää NYK:ia ja lukiota Krannilaan

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.3.2025 muun muassa esittää kunnanvaltuustolle NYK:n ja Nurmijärven lukion rakentamista Krannilaan. Hallitus päätti esittää valtuustolle uutta hallintosääntöä ja luottamushenkilöorganisaatiota, jotka astuvat voimaan kuntavaalien jälkeen. Lisäksi kunnanhallitus lausui hankintalainsäädännön muutosesityksestä.

”Olen erittäin tyytyväinen siitä, että NYK:n ja lukion hankesuunnitelmat etenevät valtuustoon kunnanhallituksen yksimielisellä esityksellä. Esitetyllä ratkaisulla saisimme vihdoin Kirkonkylään yläkoululaisille ja lukiolle uudet, terveelliset ja toimivat tilat”, kunnanhallituksen puheenjohtaja Virpi Räty sanoo.

Hallitus esittää NYK:ia ja lukiota uudisrakennukseen Krannilaan

Nurmijärven Yhteiskoulun ja Nurmijärven lukion hankesuunnitelmat etenevät päätöksenteossa. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.3.2025 esittää kunnanvaltuustolle, että lukio ja yläkoulu sijoitetaan uudisrakennukseen Krannilaan ja liikuntahalli toteutetaan koulurakennuksen yhteyteen. Urakkamuodoksi esitetään elinkaarimallia, joka vastaa kunnan tavoitteisiin ja mahdollistaa kattavan rakennushankkeen riskien siirron. Rahoitusmalliksi kunnanhallitus esittää taserahoitusta. Kunnanvaltuuston on tarkoitus päättää hankesuunnitelmista 12.3.2025.

Ennen kunnanhallituksen kokousta sivistyslautakunta 23.1.2025 ja tekninen lautakunta13.2.2025 antoivat lausuntonsa asiasta.

Hankintalainsäädännön muutosesitys aiheuttaa merkittäviä kustannuspaineita

Työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän valmistelemaan hankintalainsäädännön muutoksia maan hallituksen hankintalakiin liittyvien hallitusohjelmakirjausten mukaisesti. Ministeriö on pyytänyt kunnalta lausuntoa luonnoksesta.

Nurmijärven kunnan lausunnon mukaan esityksellä ei tulla saavuttamaan hallitusohjelman tavoitteita säästöistä ja kilpailun lisäämisestä. Odotettavissa on, että hankintahenkilöstön määrä, hankintojen kustannukset ja hallinnollisen työn määrä kunnissa kasvaa. Esitys rajoittaa kuntien itsemääräämisoikeutta järjestää palvelut sopivaksi katsomallaan tavalla. Esitys voi toteutuessaan jopa vaarantaa lakisääteisten tehtävien hoitamisen ja aiheuttaa julkiselle taloudelle merkittäviä kustannuspaineita.

Työryhmän esityksen keskeisin muutosehdotus koskee sidosyksikkösääntelyä ja siihen esitettyä 10 % vähimmäisomistusvaatimusta. Nurmijärven kunta on tällä hetkellä mukana viidessä Inhouse-yhtiössä; Kiertokapula Oy, Keski-Uudenmaan Työterveys Oy, Numera Palvelut Oy (ent. Sarastia Oy), Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy ja Tiera Oy. Esitetty hankintalain muutos aiheuttaisi voimaan tullessaan mittavia järjestelyjä useiden palvelujen hankinta- ja järjestämistapaan ja johtaisi merkittäviin omistusjärjestelyihin. Esitys ohjaa hankintayksiköt joko ottamaan palveluita takaisin kunnan omaan tuotantoon, perustamaan uusia inhouse-yhtiöitä ja uudelleenjärjestelemään nykyisiä tai kilpailuttamaan palvelut vapailla markkinoilla.

Hallitus esittää valtuustolle uutta luottamushenkilöorganisaatiota

Valtuusto käsitteli 5.2.2025 Nurmijärven kunnan tulevaa kuntavaalien jälkeistä luottamushenkilöorganisaatiota ja palautti asian valmisteluun. Kunnanhallitus käsitteli asiaa uudelleen 3.3.2025 ja esittää kunnanvaltuustolle, että kunnan luottamushenkilöorganisaatiota muutetaan 1.6.2025 alkaen seuraavasti:

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto, kunnanhallitus, tarkastuslautakunta ja keskusvaalilautakunta säilyvät nykyisellään.

Hallitus esittää, että kunnan pitkän aikavälin strategiseen ohjaukseen perustetaan pysyvä tulevaisuusvaliokunta. Tulevaisuusvaliokunnan käsittelyyn viranhaltijoilta tulevat asiat ovat päätösasioita, jotka tulevaisuusvaliokunnalla on oikeus palauttaa valmisteluun. Tulevaisuusvaliokunnasta kunnanhallituksen käsittelyyn tulevat asiat ovat tulevaisuusvaliokunnan käsittelemiä esityksiä tai lausuntoja kunnanhallitukselle. Tulevaisuusvaliokunnassa on yhteensä 11 jäsentä ja heistä jokaisella on henkilökohtainen varajäsen, jotka valtuusto nimeää. Lisäksi tulevaisuusvaliokunnassa on läsnäolo- ja puheoikeus kunnanvaltuuston puheenjohtajalla, kunnanhallituksen puheenjohtajalla, maankäyttölautakunnan puheenjohtajalla, teknisen lautakunnan puheenjohtajalla, sivistyslautakunnan puheenjohtajalla ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajalla. Lisäksi niillä valtuustoryhmillä, joilla ei ole edustajaa valiokunnassa, on oikeus nimetä valtuustoryhmän edustaja valiokuntaan läsnäolo- ja puheoikeudella. Valiokunnan jäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja.

Hallitus esittää, että kunnan ympäristötoimialalla on tulevaisuudessa kaksi lautakuntaa; maankäyttölautakunta ja tekninen lautakunta. Lautakunnissa on 11 jäsentä ja heillä jokaisella on henkilökohtainen varajäsen.

Hallitus esittää, että sivistys- ja hyvinvointitoimialalla on jatkossakin kaksi lautakuntaa; sivistyslautakunta ja hyvinvointilautakunta. Lautakunnissa on 11 jäsentä ja heillä jokaisella on henkilökohtainen varajäsen.

Hallitus esittää, että Aleksia -liikelaitoksen ja Nurmijärven Vesi- liikelaitoksen johtokunnat yhdistetään yhdeksi liikelaitosten johtokunnaksi. Liikelaitosten johtokunnassa on 7 jäsentä ja heillä jokaisella on henkilökohtainen varajäsen.

Hallitus esittää, että kunnan vaikuttamistoimielimet nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto sekä kyläasiain neuvottelukunta säilyvät nykyisellään.

Jouni Maijala (peruss.) esitti Kimmo Pirkkalan (peruss.) kannattamana muutosesityksen, ettei Aleksi-liikelaitoksen ja Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokuntia yhdistettäisi yhdeksi liikelaitosten johtokunnaksi. Kunnanhallitus ei ollut yksimielinen muutosesityksestä ja päätti äänin 8 jaa – 3 ei hyväksyä pohjaesityksen, jossa liikelaitosten johtokunnat yhdistetään.

Kunnanvaltuuston on tarkoitus päättää asiasta 12.3.2025.

Kunnanhallitus esittää valtuustolle uutta hallintosääntöä

Kunnanhallitus käsitteli 3.3.2025 kunnan hallintosääntöä, joka on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Hallintosäännöllä valtuusto siirtää päätösvaltaansa kunnan muille toimielimille, luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Kunnan luottamushenkilöorganisaatio on päivittymässä 1.6.2025 alkaen, ja hallintosääntö tulee päivittää vastaamaan muutoksia.

Luottamushenkilöorganisaation uudistamisen lisäksi hallintosäännön päivityksen yhteydessä on tarkastettu palkkiosääntöä koskevia määräyksiä uuden valtuustokauden alkaessa. Pohjaesityksessä esitettiin, että palkkioihin olisi toteutettu hallintosäännön mukaiset indeksikorotukset ja lisäksi muun muassa vuosipalkkioiden tasoa olisi tarkastettu. Vuosipalkkioiden tasoa ei ole tarkastettu useaan vuoteen, ja kuntavertailussa vuosipalkkioiden tasossa on tarkastamisen tarvetta. Lisäksi palkkiosääntöön on tehty muita tarkennuksia. Pohjaesityksen mukaisesti vuosipalkkiot olisivat seuraavat:

-Valtuuston puheenjohtaja: 4000 euroa
– valtuuston I ja II varapuheenjohtaja: 1500 euroa
– kunnanhallituksen puheenjohtaja: 5000 euroa
– kunnanhallituksen I ja II varapuheenjohtaja: 1500 euroa
– valiokunnan, lautakunnan ja johtokunnan puheenjohtaja: 1500 euroa

Juhani Vuorisalo (kok). teki kokouksen aikana muutosesityksen, että vuosipalkkiot olisivat seuraavat:

– valtuuston puheenjohtaja: 3300 euroa

– valtuuston I ja II varapuheenjohtaja: 1320 euroa

– kunnanhallituksen puheenjohtaja: 4400 euroa

– kunnanhallituksen I ja II varapuheenjohtaja: 1320 euroa

– valiokunnan, lautakunnan ja johtokunnan puheenjohtaja: ei vuosipalkkiota

Muutosesitys raukesi kannattamattomana.

Otto Suhonen (kesk.) teki Riikka Raekannaksen (kesk.) ja Leni Niinimäen (vihr.) muutosesityksen, että vuosipalkkiot ovat:
– valtuuston puheenjohtaja: 3300 euroa

– valtuuston I ja II varapuheenjohtaja: 500 euroa

– kunnanhallituksen puheenjohtaja: 4400 euroa

– kunnanhallituksen I ja II varapuheenjohtaja: 500 euroa

– valiokunnan ja lautakunnan puheenjohtaja pl. kuskusvaalilautakunnan pj: 550 euroa

Joona Suomi (kok.) teki muutosesityksen Virpi Rädyn (kok.) ja Kalle Mustosen (kesk.) kannattamana, että vuosipalkkiot ovat:
– valtuuston puheenjohtaja: 3800 euroa

– valtuuston I ja II varapuheenjohtaja: 1500 euroa

– kunnanhallituksen puheenjohtaja: 5100 euroa

– kunnanhallituksen I ja II varapuheenjohtaja: 1500 euroa

– valiokunnan ja lautakunnan pl. kuskusvaalilautakunta ja johtokunnan puheenjohtaja: 1500 euroa

Kunnanhallitus äänesti ensin muutosesityksistä. Hallitus päätti äänin (4 jaa – 7 ei) hylätä Otto Suhosen muutosesityksen. Tämän jälkeen kunnanhallitus äänesti pohjaesityksen ja Joona Suomen muutosesityksen väliltä. Kunnanhallitus päätti hyväksyä pohjaesityksen mukaiset vuosipalkkiot äänin 5 jaa – 2 ei – 4 vaiti.


Otto Suhonen (kesk.) teki Kalle Mustosen (kesk.) ja Leni Niinimäen (vihr.) kannattamana muutosesityksen, että varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville luottamushenkilöille korvataan palveluspaikkakunnalta tehdyistä kokousmatkoista ja muista luottamustehtävän hoitamiseksi tehdyistä matkoista johtuvat matkakustannukset enintään 200 km säteeltä ja tämän ylittäviltä osin harkinnanvaraisesti, niiltä osin, joilta puolustusvoimat eivät niitä korvaa. Pohjaesityksessä oli kirjattu enimmäissäteeksi 50 km.

Virpi Räty (kok.) teki Jenni Sandbergin (sd.) ja Joona Suomen (kok.) kannattamana muutosesityksen, että mikäli luottamushenkilö suorittaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta, korvataan hänelle palveluspaikkakunnalta tehdyistä kokousmatkoista ja muista luottamustehtävän hoitamiseksi tehdyistä matkoista johtuvat matkakustannukset harkinnanvaraisesti niiltä osin, joilta puolustusvoimat eivät niitä korvaa.

Kunnanhallitus ei ollut yksimielinen muutosesityksestä ja päätti äänin 4 jaa – 7 ei hylätä Otto Suhosen muutosesityksen. Kunnanhallitus hyväksyi Virpi Rädyn muutosesityksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus päätti lainasta, jolla uudelleenrahoitetaan enimmäkseen erääntyviä lainoja

Kunnanhallitus päätti nostaa 20 miljoonan euron vaihtuvakorkoisen (3kk euribor) kymmenen vuoden lainan kilpailutuksen jälkeen Uudenmaan Osuuspankki Oyj:ltä. Marginaali on 0,38 prosenttia, joka on voimassa viisi vuotta. Lyhennysmuotona on kertalyhennys. Hankinnan valintaperusteena oli kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Kunnan pitkäaikaisia lainoja erääntyy tänä vuonna noin 50 miljoonan euron edestä, jotka tulee uudelleenrahoittaan vuoden aikana. Nyt nostettavalla lainalla rahoitetaan kunnan infra- ja talonrakennushankkeita sekä uudelleenrahoitetaan erääntyviä pitkäaikaisia lainoja. Talousarviossa kunnan nettolainakannan ennakoitiin kasvavan noin 12,6 milj. euroa vuoteen 2024 verrattuna. 

Hallitus määräsi vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan kunta- ja aluevaaleihin

Kunta- ja aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 13.4.2025. Kunnanhallitus päätti 3.3. valita vaaleja varten 13 vaalilautakuntaa ja yhden vaalitoimikunnan. Hallitus oikeutti keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään tarvittaessa muutoksia kokoonpanoihin puuttuvien jäsenten tai varajäsenten osalta ja. Hallitus oikeutti sihteerin tekemään tarvittaessa muutoksia kokoonpanoihin puuttuvien jäsenten tai varajäsenten osalta. Täydennetty kokoonpano tuodaan kunnanhallitukseen tiedoksi. Lisäksi kaikkien vaalilautakuntien jäsenet ja varajäsenet voivat toimia toisten vaalilautakuntien varajäseninä. 

Kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tavoitteet 2025

Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan teknisen johtajan tavoitteita vuodelle 2025. Kunnanhallitus päätti hyväksyä kunnanjohtajan, hallintojohtajan ja sivistysjohtajan strategiset tavoitteet kokouksessaan 10.2.2025.

Arto Hägg (kok.) esitti, että teknisen johtajan toimenpidekirjausta Pitkän tähtäimen suunnittelun (PTS) kehittäminen ja resursointi osaksi hallittua kiinteistökehittämistä muutetaan muotoon: ”Suunnitelmallisen ja hallitun kiinteistöjen ylläpidon ja huollon lisäksi pitkän tähtäimen suunnittelun (PTS) kehittäminen ja resursointi osaksi hallittua kiinteistökehittämistä.”
Kunnanhallitus hyväksyi muutosesityksen yksimielisesti.

Hallitus nimesi yhteisöedustajat vuodelle 2025

Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin, nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3.3.2025 nimittää yhteisöedustajat vuodelle 2025.

Arto Hägg (kok.) teki kokouksen aikana Virpi Rädyn (kok.) kannattamana lisäyksen: Huomioidaan osakasyhtiöiden osalta yhtiöjärjestysten, osakasasopimusten ja näiden muut käytännöt. Kunnanhallitus hyväksyi muutosesityksen yksimielisesti.

Kehitys- ja keskusteluasiat

Kunnanhallitus keskusteli:
Puistoihin liittyvistä valtuustoaloitteista
Märkiön leirikeskuksen tilanteesta
Nurmijärven susihavainnoista

Kokouksen kulku 3.3.2025

Nurmijärven kunnanhallituksen 3.3.2025 kokouksen päätökset tehtiin esityslistan mukaisina seuraavin poikkeuksin:

§ 32 Nurmijärven kunnan luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2025 alkaen

Käsittely

Jouni Maijala teki Kimmo Pirkkalan kannattamana seuraavan muutosesityksen:

Aleksia -liikelaitoksen ja Nurmijärven Vesi- liikelaitoksen johtokuntia ei yhdistetä yhdeksi liikelaitosten johtokunnaksi.

Koska kunnanhallitus ei voinut olla asiasta yksimielinen, puheenjohtaja määräsi pidettäväksi nimenhuutoäänestyksen siten, että

JAA = esittelijän pohjaesitys

EI = Maijalan muutosesitys

Äänestyksen tulos

JAA 8 (Vuorisalo, Mustonen, Niinimäki, Raekannas, Sandberg, Suhonen, Suomi, Räty)

EI 3 (Lappalainen, Maijala, Pirkkala)

Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän pohjaesityksen äänin 8 JAA – 3 EI.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän pohjaesityksen.


§ 33 Nurmijärven kunnan hallintosääntö 1.6.2025 alkaen

Käsittely:

Teknisenä korjauksena tehtiin seuraava täydennys 28 §:ään Sivistyslautakunnan erityistehtävät ja ratkaisuvalta (lisäys tummennettu)

Sivistyslautakunta vastaa

1. varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisestä

2. yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajien valvonnasta

3. esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämisestä

4. taiteen perusopetuksen lainmukaisuudesta järjestämänsä tai hankkimansa koulutuksen osalta

5. sivistys- ja hyvinvointitoimialan talouden, toiminnan ja organisaation kehittämisestä

6. ennalta ehkäisevästä toiminnasta kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tehtäväalueellaan

Muutosesitykset

1. Juhani Vuorisalo muutosesityksen, että vuosipalkkiot ovat seuraavat:

164 § Vuosipalkkiot

– valtuuston puheenjohtaja: 3300 euroa

– valtuuston I ja II varapuheenjohtaja: 1320 euroa

– kunnanhallituksen puheenjohtaja: 4400 euroa

– kunnanhallituksen I ja II varapuheenjohtaja: 1320 euroa

– valiokunnan, lautakunnan ja johtokunnan puheenjohtaja: ei vuosipalkkiota

Vuorisalon muutosesitys raukesi kannattamattomana.

2. Otto Suhonen teki Riikka Raekannaksen ja Leni Niinimäen kannattamana muutosesityksen, että vuosipalkkiot ovat seuraavat:

164 § Vuosipalkkiot

– valtuuston puheenjohtaja: 3300 euroa

– valtuuston I ja II varapuheenjohtaja: 500 euroa

– kunnanhallituksen puheenjohtaja: 4400 euroa

– kunnanhallituksen I ja II varapuheenjohtaja: 500 euroa

– valiokunnan ja lautakunnan pl. keskusvaalilautakunta puheenjohtaja: 550 euroa

3. Joona Suomi teki Virpi Rädyn ja Kalle Mustosen kannattamana muutosesityksen, että vuosipalkkiot ovat seuraavat.

164 § Vuosipalkkiot

– valtuuston puheenjohtaja: 3800 euroa

– valtuuston I ja II varapuheenjohtaja: 1500 euroa

– kunnanhallituksen puheenjohtaja: 5100 euroa

– kunnanhallituksen I ja II varapuheenjohtaja: 1500 euroa

– valiokunnan, lautakunnan pl. keskusvaalilautakunta ja johtokunnan puheenjohtaja: 1500 euroa

Koska oli tehty kaksi kannatettua muutosesitystä, puheenjohtaja määräsi pidettäväksi nimenhuutoäänestyksen ensiksi siten, että

JAA = Suhosen muutosesitys

EI = Suomen muutosesitys

Äänestyksen tulos:

JAA 4 (Vuorisalo, Niinimäki, Raekannas, Suhonen)

EI 7 (Lappalainen, Maijala, Mustonen, Pirkkala, Sandberg, Suomi, Räty)

Sen jälkeen uuteen äänestykseen otettiin mukaan esittelijän pohjaesitys ja Suomen muutosesitys

JAA = esittelijän pohjaesitys

EI = Suomen muutosesitys

Äänestyksen tulos:

JAA 5 (Lappalainen, Maijala, Mustonen, Pirkkala, Suomi)

EI 2 (Sandberg, Räty)

VAITI 4 (Vuorisalo, Niinimäki, Raekannas, Suhonen)

Kunnanhallitus hyväksyi äänin 5 JAA – 2 EI – 4 VAITI esittelijän pohjaesityksen.

4. Otto Suhonen teki Kalle Mustosen ja Leni Niinimäen kannattamana seuraavan muutosesityksen (lisäysesitys lihavoituna):

174 § Matkakustannusten korvaaminen

Luottamushenkilön kokousmatkoista ja muista luottamustehtävän hoitamiseksi tehdyistä

matkoista johtuvat matkakustannukset korvataan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Tätä sovelletaan myös vaikuttamistoimielinten edustajien matkakustannusten korvaamiseen, kun vaikuttamistoimielimen edustaja osallistuu kunnan toimielimen kokouksiin. Mikäli luottamushenkilö suorittaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta, korvataan hänelle palveluspaikkakunnalta tehdyistä kokousmatkoista ja muista luottamustehtävän hoitamiseksi tehdyistä matkoista johtuvat matkakustannukset enintään 200 km säteeltä ja tämän ylittäviltä osin harkinnanvaraisesti, niiltä osin, joilta puolustusvoimat eivät niitä korvaa.

5. Virpi Räty teki seuraavan Jenni Sandbergin ja Joona Suomen kannattamana muutosesityksen § 174 Matkakustannusten korvaaminen (lisäykset tummennettuna) muutetaan kuulumaan seuraavasti:

Mikäli luottamushenkilö suorittaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta, korvataan hänelle palveluspaikkakunnalta tehdyistä kokousmatkoista ja muista luottamustehtävän hoitamiseksi tehdyistä matkoista johtuvat matkakustannukset harkinnanvaraisesti niiltä osin, joilta puolustusvoimat eivät niitä korvaa.

Koska oli tehty kaksi kannatettua muutosesitystä, puheenjohtaja määräsi pidettäväksi nimenhuutoäänestyksen ensiksi siten, että

JAA = Suhosen muutosesitys

EI = Rädyn muutosesitys

Äänestyksen tulos:

JAA 4 (Mustonen, Niinimäki, Raekannas, Suhonen)

EI 7 (Vuorisalo, Lappalainen, Maijala, Pirkkala, Sandberg, Suomi, Räty)

Puheenjohtajan tiedustellessa, voiko kunnanhallitus olla yksimielinen äänestyksen voittaneesta Rädyn muutosesityksestä, kukaan ei vastustanut esitystä. Näin ollen Rädyn muutosesitys tuli kunnanhallituksen yksimieliseksi päätökseksi.

Päätös

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että liitteen mukainen hallintosääntö hyväksytään tulemaan voimaan 1.6.2025 lukien seuraavin muutoksin:

– teknisenä korjauksena § 28 Sivistyslautakunnan erityistehtävät ja ratkaisuvalta kohta 6 muutetaan kuulumaan seuraavasti:

Sivistyslautakunta vastaa 6. ennalta ehkäisevästä toiminnasta kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi tehtäväalueellaan

– § 174 Matkakustannusten korvaaminen muutetaan kuulumaan seuraavasti:

Mikäli luottamushenkilö suorittaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta, korvataan hänelle palveluspaikkakunnalta tehdyistä kokousmatkoista ja muista luottamustehtävän hoitamiseksi tehdyistä matkoista johtuvat matkakustannukset harkinnanvaraisesti niiltä osin, joilta puolustusvoimat eivät niitä korvaa.

Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

Asian käsittelyn aikana kokouksessa pidettiin tauko klo 16.45–17.07.

§ 34 Kunnanjohtajan ja toimialajohtajien tavoitteet 2025

Käsittely

Arto Hägg esitti Virpi Rädyn kannattamana, että teknisen johtajan toimenpidekirjausta Pitkän tähtäimen suunnittelun (PTS) kehittäminen ja resursointi osaksi hallitus kiinteistökehittämistä muutetaan muotoon: ”Suunnitelmallisen ja hallitun kiinteistöjen ylläpidon ja huollon lisäksi pitkän tähtäimen suunnittelun (PTS) kehittäminen ja resursointi osaksi hallittua kiinteistökehittämistä.”

Puheenjohtajan tiedustellessa, voiko kunnanhallitus olla yksimielinen Häggin muutosesityksestä, kukaan ei vastustanut asiaa, joten kunnanhallitus hyväksyi Häggin esityksen yksimielisesti.

Päätös

Kunnanhallitus hyväksyi teknisen johtajan tavoitteet vuodelle 2025 seuraavalla muutoksella:

– toimenpidekirjaus ”Pitkän tähtäimen suunnittelun (PTS) kehittäminen ja resursointi osaksi hallitus kiinteistökehittämistä” muutetaan muotoon: ”Suunnitelmallisen ja hallitun kiinteistöjen ylläpidon ja huollon lisäksi pitkän tähtäimen suunnittelun (PTS) kehittäminen ja resursointi osaksi hallittua kiinteistökehittämistä.”

§ 35 Kunnan edustus yhteisöissä 2025

Arto Hägg teki Virpi Rädyn kannattamana, että päätökseen tehdään seuraava lisäys:

Huomioidaan osakasyhtiöiden osalta yhtiöjärjestysten, osakasasopimusten ja näiden muut käytännöt.

Puheenjohtajan tiedustellessa, voiko kunnanhallitus olla yksimielinen Häggin esityksestä, kukaan ei vastustanut esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi Häggin esityksen yksimielisesti.

Päätös

Kunnanhallitus päätti nimittää yhteisöedustajat vuodelle 2025 liitteen mukaisesti seuraavalla lisäyksellä:

Huomioidaan osakasyhtiöiden osalta yhtiöjärjestysten, osakasasopimusten ja näiden muut käytännöt.

§ 36 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan määrääminen alue- ja kuntavaaleihin 2025

Käsittely

Esittelijä muutti päätösesitystään seuraavasti:

– Petteri Männistö, SDP siirtyy Perttulan vaalilautakunnan jäsenen paikalta Röykän vaalilautakunnan puheenjohtajaksi.

– Perttulan vaalilautakunnan jäseneksi nimetään Heli Luotola, SIT.

– Taru Eloranta, KOK siirtyy Klaukkala B:n vaalilautakunnan varajäsenen paikalta saman vaalilautakunnan varapuheenjohtajaksi.

– Klaukkala B:n vaalilautakunnan varajäseneksi nimetään Santeri Eskola, SIT.

– Poistetaan Sirpa Granholm, Rajamäki B:n vaalilautakunnasta.

Kunnanhallitus hyväksyi esittelijän muutetun päätösesityksen yksimielisesti.

Päätös

Kunnanhallitus päätti 1. valita vuoden 2025 alue- ja kuntavaaleja varten liitteen mukaisesti 13 vaalilautakuntaa ja yhden vaalitoimikunnan seuraavin muutoksin

– Petteri Männistö, SDP siirretään Perttulan vaalilautakunnan jäsenen paikalta Röykän vaalilautakunnan puheenjohtajaksi.

– Perttulan vaalilautakunnan jäseneksi nimetään Heli Luotola, SIT.

– Taru Eloranta, KOK siirretään Klaukkala B:n vaalilautakunnan varajäsenen paikalta saman vaalilautakunnan varapuheenjohtajaksi.

– Klaukkala B:n vaalilautakunnan varajäseneksi nimetään Santeri Eskola, SI

– Poistetaan Sirpa Granholm, Rajamäki B:n vaalilautakunnasta. sekä 2. oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään tarvittaessa muutoksia kokoonpanoihin puuttuvien jäsenten tai varajäsenten osalta ja täydennetty kokoonpano tuodaan kunnanhallitukseen tiedoksi. Lisäksi hänet valtuutetaan toteuttamaan listojen tasapainottamiseen liittyvät toimet sekä 3. oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin siirtämään tarvittaessa jäseniä ja varajäseniä vaalilautakunnista toiseen. Lisäksi kaikkien vaalilautakuntien jäsenet ja varajäsenet voivat toimia toisten vaalilautakuntien varajäseninä. Pöytäkirja hyväksyttiin ja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa

§ 39 Kehitys- ja keskusteluasiat

Kunnanhallitus keskusteli

1. Valtuustoaloitteisiin vastaamisesta

2. Märkiön leirikeskuksesta

3. Susihavainnoista kunnan alueella

Tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan kotisivuilla 11.3.2025. Linkki esityslistaan.

Takaisin listaukseen