Ajankohtaista

Asuminen, Ilmastotyö, Kiinteistöt, Sähkö

Energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.

4.10.2024

Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.-13.10.2024. Energiansäästöviikon tarkoituksena on muun muassa muistuttaa, että joka kodin ja organisaation pienet energiateot ovat yhä tärkeitä ja mahdollisesti jo ihan pysyviä toimintamalleja. Viikolla kiinnitetään huomiota myös pitkäkestoisiin energiatekoihin, joilla energiakestävyyttä saadaan tehostettua. Nurmijärveläisiä kotitalouksia osallistui ns. elämäntapojen kiihdyttämöihin, jossa määriteltiin, toteutettiin ja arvioitiin omia energian käyttötottumuksia. Myös kunta jatkaa energian säästötoimenpiteitään, viime vuonna säästöjä syntyi 1600 MWh/v, joka vastaa noin kahdeksankymmenen sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

Energiansäästöjä elämäntapojen kiihdyttämöissä

Nurmijärveläisiä kotitalouksia osallistui alkuvuonna kunnan järjestämiin kestävien elämäntapojen kiihdyttämöihin, jotka toteutettiin Ympäristöministeriön hankerahoituksella.

Ilmastokummit-hankkeessa osallistujat kertoivat kuukauden kokeilujakson aikana tarkkailleensa laitteidensa sähkönkulutusta Nurmijärven Sähkön antamilla sähkönkulutusmittareilla, ja huomioineensa myös valmiustilan virrankulutuksen. Seinästä on hyvä irrottaa laturit ja muut laitteet, kun niitä ei tarvita.  Lisäksi kotitaloudet olivat laskeneet sisälämpötilaa sekä muuttaneet sitä kovien pakkasjaksojen ja lauhempien säiden mukaan.

Osallistujat valitsivat myös vuoteen 2030 ulottuviin suunnitelmiinsa asumiseen liittyviä ilmastotekoja. Osa heistä ilmoitti tarkkailevansa sähkönkulutusta jatkossakin, huomioivansa valmiustilan virrankulutuksen, tilkitsevänsä lämpövuodot ja remontoivansa ikkunat.

Ajoita sähkön käyttöäsi!

Motivan mukaan lähes jokaisessa kotitaloudessa sähkönkulutusta voisi helposti vähentää 10 prosenttia pelkästään asumis- ja käyttötottumuksia muuttamalla. Huomattavasti enemmän voisi säästää sähkölämmitteisissä taloissa.

Kotitalouksien sähkönkulutuksen joustot ovat entistä tärkeämpiä, sillä Suomen sähköntuotanto perustuu yhä enemmän säästä riippuvaiseen tuuli- ja aurinkovoimaan. Olemme siirtyneet energiankäytön uuteen aikaan, jossa kotitaloudet voivat paremmin vaikuttaa sekä omaan sähkönkulutukseensa että Suomen sähköverkon kuormitukseen.

Taloudestaan tarkka seuraa hintaa ja ohjaa mahdollisimman paljon kulutustaan hetkiin, jolloin sähkö on edullisimmillaan. Sähkön hinta vaihtelee tunneittain, ja pörssisähköä ostava sähkönkuluttaja voi säästää rahaa ohjaamalla sähkönkäyttöään edullisemmille tunneille.

Sähkönkulutuksen säätely hinnan mukaan kannattaa myös, vaikka oma sähkösopimus olisikin kiinteähintainen. Kaikkien sähkösopimusten hinnoittelu perustuu sähkön pörssihintaan, joten kulutus kalliiseen aikaan heijastuu sopimushintoihin tulevaisuudessa.

Muun muassa näillä toimenpiteillä on vaikutusta kotitalouksien sähkönkulutukseen:

  • Käytä paljon sähköä vieviä laitteita sähkön ollessa halpaa
  • Ajasta tiskit ja pyykit
  • Vältä sähkönkäyttöä arkiaamuisin ja -iltaisin
  • Lämmitä edullisemmin
  • Lataa sähköautoa öisin

Tarkemmin näistä toimenpiteistä energiansäästön verkkosivuilta, https://www.energiansaastoviikko.fi/saastovinkit/kotiin/saasta_rahaa_ajoittamalla_sahkonkayttoasi_-_energiankayton_uusi_aika_on_taalla.21385.news

Kunnan energiansäästöt viime vuonna

Kunta jatkaa energiankulutuksensa vähentämistä tänäkin vuonna. Kunnan viime vuoden toimenpiteistä säästövaikutusta kertyi noin 1600 MWh/v, joka vastaa noin kahdeksankymmenen sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

Suurimpana säästökokonaisuutena viime vuoden toimenpiteistä oli katuvalaistuksen muuttaminen led-tekniikkaan sekä kesäöiden valaistusaikataulujen lyhentäminen. Toinen suurempia säästövaikutuksia aikaansaava toimenpide oli jäähallin jäähdytyskoneiden lauhdelämmön ottaminen hyötykäyttöön lämmitykseksi. Tämän lisäksi toteutettiin kiinteistöihin liittyviä toimia kuten ikkunoiden ja ovien tiivistyksiä.

Energiatehokkuudessa käyttäjät ovat myös omassa tärkeässä roolissa kulutustottumusten ja käyttäytymisen kautta. Energiatehokkuuskoulutusta järjestettiin koulujen rehtoreille ja päiväkotien johtajille. Kunnan yksiköihin on koulutettu myös ns. ekotukihenkilöitä, jotka tukevat ja seuraavat työpisteensä energiankulutusta.

Kunnan tavoitteena on energiatehokkuussopimuksen mukaan vähentää energiankulutustaan 7,5 % (4757 MWh/v) vuosina 2017–2025. Tähän mennessä vuosina 2017–2023 on saavutettu 3671,9 MWh:n vuotuinen säästö, mikä vastaa 78 %:ia kokonaistavoitteesta.

 

Takaisin listaukseen