Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kunnanjohtajalta

Itsenäisyyden juhliminen aloitettiin Nurmijärvellä jo 29.11. kun kaikki kunnan 4-luokkalaiset oli kutsuttu juhlimaan Monikkoon. Kyseessä on kunnan kulttuuripolkuun kuuluva juhlatilaisuus. Oppilaat saavat kokemuksen juhlavaan tilaisuuteen osallistumisesta, oppivat juhliin liittyviä käytöstapoja ja tapakulttuuria sekä perinteisiä tansseja.…

Lue lisää aiheesta Hyvää itsenäisyyspäivää!

THL palkitsi Nurmijärven terveydenedistämis­aktiivisuudesta

Kunnanjohtajalta

Nurmijärven kunta sai tällä viikolla kunniamaininnan erityisen ansiokkaasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä. THL jakaa vuosittain kunniamainintoja ja tänä vuonna palkinnot jaettiin kymmenettä kertaa järjestetyn Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen päivän yhteydessä 24.11. Lähtökohtana tarkastelulle olivat tuoreimmat…

Lue lisää aiheesta THL palkitsi Nurmijärven terveydenedistämis­aktiivisuudesta

Joulumaa löytyy Nurmijärveltä!

Kunnanjohtajalta

Nurmijärven kunnan tapahtumakalenterin perusteella joulumaan suuntaviitta osoittaa tänä vuonna vahvasti Nurmijärvelle. Joulupuuron makuun pääsee jo alkavana viikonloppuna, kun Joulu saapuu virallisesti Nurmijärvelle yrittäjäyhdistysten toimesta. Nyt onkin erinomaiset mahdollisuudet virittää itsensä joulun tunnelmaan ja täyttää pukinkontti…

Lue lisää aiheesta Joulumaa löytyy Nurmijärveltä!

Varautumista sähköpulaan

Kunnanjohtajalta

Tänä syksynä suomalaiset oppivat uuden termin – sähköpula. Fingrid määrittelee sähköpulan seuraavasti: ”Sähköpula katsotaan syntyneeksi, kun sähköntuotanto ja tuonti eivät enää riitä kattamaan kulutusta. Tällöin sähkönkulutusta joudutaan kytkemään irti. Paikalliset jakeluverkonhaltijat suorittavat kulutuksen kytkemisen irti Fingridin…

Lue lisää aiheesta Varautumista sähköpulaan