Kunnanjohtajalta

Tämän hetken kuumin puheenaihe päätöksenteossa on se, mistä on puute, eli raha. Hallitus sai talousarviomaratonin nuijittua ja valtuusto availee jo ääntään omaa istuntoaan varten, joka käydään 11.11.

Loppuvuodesta ohjelmassa on vielä päätökset tulevien vuosien taloutta ohjaavista palveluverkkosuunnitelmasta ja NUUKAn (Nurmijärven kestävän kasvun) -toimenpidesuunnitelmasta. Niiden valmistelu on myös jo hyvässä vauhdissa menossa ja Microsoft Teamsin loiste valaisee monissa nurmijärveläiskodeissa pimeneviä iltoja.

Kun puhutaan lainasta, numerot ovat paisuneet valtavan suuriksi. Kun taas puhutaan säästökohteista, ovat kaikki pienetkin numerot käytössä. Yhteistä numeroille on pitkä miinusmerkki edessä.

Mutta miten voi olla mahdollista, että kasvukunnassa, jossa verotulojen määrä kasvaa ja tonttikauppa käy, kolkutellaan talouden mittareilla jo kriisikuntaluokan portteja?

Kaiken alku ja juuri on se, että käyttötalouden menot ovat viimevuosina nousseet huomattavasti vauhdikkaammin kuin verotulot. Vuosina 2017-2019 käyttötalouden menot ovat kasvaneet 28,3 miljoonaa euroa, kun samalla aikavälillä verotulot ovat kasvaneet vain 7,1 miljoonaa euroa. Vaakakuppien tasapainotus on hoidettu lainalla, mikä on ollut nyt alhaisten korkojen aikaan turhankin helppo ratkaisu.

Suurimman palan kakustamme ahmaisee sote, joka lipaisee kermat muidenkin kakun paloista. Pahinta on, että sen nälkä on vain paisunut paisumistaan, eikä sitä ole viimevuosina pystytty luotettavasti ennakoimaan. Odotettavissa on myös, että tämän vuoden kuokkavierasta, koronaakaan, ei saada hätisteltyä vielä ensi vuonna kakunjaosta.

Soten menojen kasvu on johtanut siihen, että kunnan oman palvelutuotannon osalta käyttötalouden liikkumavaraa ei ole kuin alaspäin.

Pelastusrenkaalta ei näytä myöskään tuleva Hyvinvointialue-malli. Sen rahoitusratkaisu näyttää tämän hetken laskelmien mukaan pikemminkin siltä, että juuri Keski-Uudenmaan alue joutuu pahimman ryöstön kohteeksi.

Vyön kiristäminen on mahdollista niin kauan, kun vyötäröä voi jumpata kapeammaksi. Mutta entäs sitten, kun jäljellä on vain luuta ja nahkaa? Vaikka emme ihan vielä ole siinä tilanteessa, ei se tee viimeisten senttien nipistämisestä yhtään helpompaa – päinvastoin.

Mutta mitenkäs se tulopuoli? Verotuloista olikin jo puhetta, mutta onhan meillä myös maata myytäväksi ja kiinteistöjä kaupiteltaviksi? Niin on, ja hyvinhän niiden kauppa on käynytkin. Vuotuiset maanmyyntituotot ovat 1/4 veroprosentin luokkaa – eli tulevana vuonna noin 2,7 miljoonaa euroa. Omaisuuden myyntituottoja on puolestaan budjetoitu tulevaan budjettiin 0,8 miljoonaa euroa. Nämä ovat kuitenkin valitettavan kertaluonteisia tuloja, eivätkä kauaa lämmitä.

Mutta hetkinen – tuleehan tonttikaupan mukana kuntaan lisää iloisia veronmaksajia? Eikös kunta jää siinä pysyvästi plussan puolelle? Tilastojen mukaan kunnalle tuottavia ikäluokkia ovat 25-65 -ikävuoden haarukassa olevat veronmaksajat. Ja pääsääntöisesti kaikki muut ikäluokat kuluttavat enemmän kuin tuottavat kunnalle. Puhtaasti taloudellisin kriteerein tarkasteltuna, keskituloinen 2 aikuisen ja 2 lapsen perhe on siis yhteenlaskettuna kunnalle menoerä niin pitkään, kun lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen tai käyvät koulua.

Helppoja ratkaisuja ei siis ole. On uskallettava puhua siitä, mistä olemme valmiita tinkimään, mistä löytäisimme keinoja säästää ja miten voisimme tuottaa palvelut edullisemmin – laadusta tinkimättä.

Vuosi 2020 on kuntavaalivuosi. Toivon, että tarkka taloudenpito on hyvä vaaliteema ja että vastuuta kantavat päättäjät ansaitsevat luottamusta myös jatkossa.