Kunnanjohtajalta

Nurmijärvellä on pian takana ensimmäinen Keski-Uudenmaan Sote –vuosi. Vuoteen emme siis ole enää itse päättäneet sote-palveluistamme, emmekä järjestäneet niitä, vaan päätökset ja järjestäminen on tehty kuuden kunnan kanssa yhteisessä kuntayhtymässä.

Keväällä eduskuntavaalien alla Uudenmaan kunnat päätyivät yhdessä siihen, että alueelle parhaiten soveltuva hallintomalli olisi kuntayhtymäpohjainen ja aluejako menisi sopivasti viiteen siten, että Helsinki olisi omansa, Keski-Uusimaa toimisi nykyisellään, Vantaa ottaisi Keravan, Espoo Länsi-Uusimaan ja Itä-Uusimaa muodostaisi oman alueensa.

Näin vahvaa yksituumaisuutta ei Uudellamaalla, eikä varmaan kovin monessa muussakaan maakunnassa ole kuunaan nähty, mutta miten kävi – vastaan tulivat hallitusohjelma ja perustuslaki.

Kuntayhtymäpohjainen malli sai kylmän suihkun, kun erillisratkaisua valmistellut ryhmä ryhtyi selvittämään vaihtoehtojen realistisuutta. Perinteisen kompastuskiven, eli perustuslain koettiin olevan kuntayhtymäratkaisun osalta kohtalokas. Sitä tosin ei voida loppuun asti koeponnistaa ennen kuin perustuslakivaliokunnassa. Toinen kompastuskivi on poliittisempi ja juontuu hallitusohjelman maakuntakirjauksesta.

Selvitysmies Nenosen johdolla työskenneltiin tiukalla aikataululla, mutta vuorovaikutteisesti ja alueen näkemyksiä kuullen. Monenkirjavista haasteista huolimatta ratkaisu puristettiin kasaan sovitusti ennen joulua. Yksi olennainen osa-alue jäi kuitenkin vielä auki, nimittäin rahoitus ja mallin taloudellisten vaikutusten arviointi.

Minkälainen kompromissista sitten tuli? Kuntayhtymiä ei saatu, mutta viiden alueen jako meni, kuten kunnat olivat ajatelleet. Uudellemaalle on siis syntymässä viisi itsehallinnollista sotemaakuntaa, joille siirtyvät kunnilta ja kuntayhtymiltä sote- ja pelastuspalvelutehtävät. Lisäksi tehtiin ratkaisu, joka mahdollistaa sen, että erikoissairaanhoidosta vastaava HUS säilyy yhtenäisenä kokonaisuutena, eikä sitä pilkota.

Hallitusohjelmassa todetaan, että itsehallinnolliset alueet mahdollistavat vaiheittaisen siirtymisen monialaisiin maakuntiin. Ja että vuoden 2020 loppuun mennessä selvitetään mitä tehtäviä kunnilta, kuntayhtymiltä ja valtiolta siirretään maakuntiin. Toistaiseksi siis ei ole vielä tiedossa, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Kuntaministerin kanta on kuitenkin ollut, että nykyiset maakunnat jatkavat kuntayhtyminä ja ohjaavat jatkossakin kaavoitusta.

Prosessi jatkuu ja mielenkiinnolla odotamme, minkälainen tulee olemaan se soten valtakunnallinen ratkaisu, johon nyt on siis sorvattu tämä erillisratkaisu. Kuntatalouden kannalta keskeistä on myös se, minkälainen tulee olemaan esitettävä rahoitusmalli.

Erillisratkaisu lähetetään kuitenkin kuntiin lausunnolle jo 10.1. alkaen, mutta auki olevat kysymykset jättävät kyllä niin paljon epävarmuutta ratkaisuun, että kannanotot jäävät väkisinkin vielä osin jossitteluksi.

Toivottavaa olisi, että pahimmat kipukohtia aiheuttavat kysymykset, kuten väistämättä kasvavat erikoisairaanhoidon kustannukset, kuntien ja maakuntien välisen työnjaon rajapinnat, omaisuuksien siirto ja tietojärjestelmien yhteensovittaminen olisi ratkaistu ennen kuin lait menevät eteenpäin, eikä niihin aleta etsiä ratkaisua vasta täytäntöönpanovaiheessa.

Lisätietoa erillisratkaisusta Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla >>