11.1.
2018
2018
Bussiasiat puhuttavat – kuuleeko kunta?
Kunnanjohtajalta
FCG:n vuotuisessa kuntapalveluiden arvioinnissa kysyttiin kuntalaisilta, miten hyvin julkinen liikenne on hoidettu asuinkunnassa. Nurmijärveläisistä 61 % on vastannut, että hyvin. Edellisen kerran tutkimus on toteutettu 2012 ja silloin vastaava tulos oli 34 %. Sitä edeltävässä…
1.1.
1970
1970
Kunnanjohtajalta
Ensimmäinen työviikko on edennyt kuin siivillä toinen toistaan innostavampien asioiden parissa. Yksi parhaista uutisista on ollut, että viime kuussa toteutetusta henkilöstökyselystä saadut tulokset osoittavat monin osin positiivisia merkkejä. Esimerkiksi työhyvinvoinnin koetaan parantuneen, johtamisen muuttuneen avoimemmaksi…