Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Miten sinä voit pelastaa maailman?

26.3.2021

Suurimmaksi maapallonlaajuiseksi ongelmaksi on viimevuosina noussut ilmastonmuutos. Parhaillaan elämme todeksi eräänlaista dystopiaa – kauhukuvaa siitä, mitä elämämme voi olla, kun joudumme rajoittamaan toimiamme erilaisten uhkien edessä. On otollinen tilaisuus käyttää minuutti tai pari siihen, mitä voisimme itse kukin tehdä maailman pelastamiseksi ilmastokriisiltä ja sen lukuisilta seurauksilta.

Ilmastokriisi tuntuu äkkiseltään vaikeasti lähestyttävältä valtavalta möhkäleeltä ja saattaa tulla tunne, että yksittäisellä ihmisellä ei sen taltuttamisessa ole juurikaan roolia. Huolen suuruutta ei myöskään vähennä se, että kasvihuonekaasupäästöjen kasvu pitäisi pysäyttää jo vuoteen 2030 mennessä, jotta haitalliset vaikutukset saataisiin edes jotenkin hallintaan.

Meidän itse kunkin onni on kuitenkin se, että pienetkin jutut merkitsevät, kun on kyse ilmastoteoista. Kasvihuonepäästöistä noin kaksi kolmasosaa muodostuu kotitalouksien kulutuksesta.

Nurmijärven kunta on koonnut kotisivuilleen ilmastotyön sivuston, jossa on ajantasaista informaatiota sekä käytännön vinkkejä. Sivusto on jaoteltu kunnan, kuntalaisten ja yritysten osioihin, joista voi helposti käydä katsomassa itseään kiinnostavia asioita.

Alkuvuodesta toteutettiin kuntalaisille ilmastotyön kysely, johon vastasi 156 henkilöä. Suurin osa nurmijärveläisistä koki ilmastotyön itselleen tärkeäksi.

Eniten ilmastotekoja nurmijärveläiset tekevät sähkön- ja vedenkulutukseen liittyen. Tällaisia ovat mm. valojen ja sähkölaitteiden sammuttelu, kodin huoneiden lämpötilan säätäminen, varaavan takan käyttö, ilmalämpöpumpun käyttö, energiatehokkaiden lappujen ja sähkölaitteiden hankkiminen, sekä sähkön ja vedenkulutuksen säästäminen mm. pesemällä täysiä koneellisia tiskejä ja pyykkejä.

Vinkkinä mainittakoon, että Nurmijärven sähkö tarjoaa asiakkailleen maksutonta energianeuvontaa ja tuhdin paketin erilaisia palveluita, kuten energiamittarin tai lämpökameran vuokrausta.

Toiseksi suosituin tapa tehdä ilmastotekoja oli kierrätys ja kolmas tärkeä sektori on liikkuminen. Autoilua on vähennetty hoitamalla useita asioita samalla kerralla ja esilämmittämällä moottoria pakkaslukemien mukaan. Kolmasosa vastaajista on myös kertonut vähentävänsä lentomatkailua ja suosivansa lähimatkailukohteita.

Etätyöt ovat nousseet liikkumisen kannalta merkittävään rooliin tulevaisuutta ajatellen. Merkittävä osa etätyötä tehneistä haluaa jatkaa etätöissä vielä korona-ajan jälkeenkin. Tutkijat ovat todenneet, että työmatkaliikenne on korona-aikana vähentynyt 13 prosenttia. Ja he arvioivat, että henkilöautoliikenne tulee vähenemään pysyvästi 6–8 prosenttia etätyön lisääntymisen seurauksena, mikä puolestaan vähentää päästöjä 0,34–0,45 miljoonaa tonnia vuodessa. Tämä muutos yksin on jo kolmannes siitä, mitä tarvitaan, että liikenteen päästöt puolittuisivat vuoteen 2030 mennessä.

Olemme siis muutoksen aallonharjalla. Nyt on hyvä hetki pohtia omaa elämää ja arjen tottumuksia. Mikä on sinun ilmastotekosi? Mitä toivoisit, että kunta tai ympäristössäsi toimivat yritykset tekisivät?

Seuraa ilmastosivustojamme ja tule mukaan aktiiviseen ilmastotyöhön!

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä