Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Maata näkyvissä ja myynnissä

24.8.2018

Kurjet ovat taas alkaneet siintää taivaanrannassa ja sehän enteilee muuttoa – enkä nyt puhu kurkiauroista, vaan nostokurjista.

Kunnan väestönkasvu on virkistynyt. Heinäkuun tilastot kertovat, että kasvu on ollut tänä vuonna tasaisempaa ja nousujohteista erityisesti kuntaan muuttavien henkilöiden ansioista. Valtakunnallinen trendi syntyvyyden laskusta näkyy toki myös meillä, mutta kuukausitilastojen mukaan meillä on vielä kuukausitasolla pääsääntöisesti enemmän syntyviä kuin kuolleita. Väestörakennettamme kuvaa myös se tilastollinen seikka, että alle 15 vuotiaiden määrä ylittää 65 vuotiaiden määrän – ainakin vielä muutaman vuoden.

Uudet muuttajat tulevat pääosin Klaukkalaan, mutta myös muut alueet kiinnostavat.

Asumiseen varattua tonttivarantoa lainvoimaisissa kaavoissa on tällä hetkellä 340 000 kem2, joka mahdollistaa laskennallisesti vähintään 1300 kerrostaloasuntoa, 800 rivitaloasuntoa ja 750 omakotitaloa.

Kaavoitushankkeita on parhaillaan menossa useita ja lähiaikoina odotetaan valmistuvaksi mm. Klaukkalasta Vanha-Klaukan alue, johon tullaan sijoittamaan sekä pientaloja, pienkerrostaloja, että kerrostaloja. Kirkonkylällä menossa on Heinojan alueen kaavoitus, jossa lähtökohtana on pientalovaltainen asuinalue, joka tiivistää taajamarakennetta. Tuoreessa kaavoituskatsauksessamme on yksityiskohtaisesti kuvattu meneillään olevia prosesseja ja niiden vaiheita.

Tällä hetkellä myynnissä olevien tonttien varantoon voi tutustua kunnan sivuilla. Edellä mainittujen kaavoitushankkeiden ollessa vielä työn alla, tarjonta keskittyy suurelta osin Rajamäkeen, jonka keskusta-aluetta on kaavoitusprosessien yhteydessä samalla uudistettu ja elävöitetty. Uusi kauppakeskus aloittaa toimintansa lokakuussa. Keskustan liikennejärjestelyjä ollaan helpottamassa liikenneympyrällä. Alueelle on myös tulossa lähivuosina uusi päiväkoti. Keskustassa sijaitsevaan kylänpään alueeseen voi tutustua videoesittelyn kautta. Ja jos satut olemaan liikkeellä lauantaina 25.8. niin tule pistäytymään Rajamäen kyläpäivillä, joissa on mahdollista nähdä aluetta ja tunnelmaa livenä, sekä tavata paikallisia yhdistyksiä ja toimijoita.

Nurmijärvi on sijaintinsa ja osaavan väestönsä puolesta myös entistäkin houkuttelevampi paikka yritystoiminnalle. Yritystonttien puolella kauppa on käynyt mukavasti ja odotamme malttamattomina uusien yritysalueiden; Ilvesvuoren ja Mäyränkallion kaavoituksen valmistumista.

Nurmijärvi on siis kasvun puolesta edelleen ilmiö. Ja teemme parhaamme sen eteen, että olemme positiivinen ilmiö – paitsi kasvun, myös palveluiden ja muun fiiliksen osalta. Kiitos sen eteen ponnistelemisesta myös kuntalaisillemme. Täällä on hyvä elää, asua ja yrittää!

Outi

 

Blogin etusivulle

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä