Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajan blogi 31.8.2023 – Anna itsellesi taide-elämys

31.8.2023

Taiteen voima on valtava. Parhaimmillaan taide kaivautuu sisuksiisi, löytää sieltä herkät kohtasi. Taide puhuu tunteita, energioita, ulottuvuuksia ja elementtejä – kieltä, johon ei tarvita sanoja. Ajassa, jossa katseemme imaistaan erilaisin koukuin tuijottamaan ruutua, on hyvä antaa itselleen myös live-elämyksiä.

2.-3.9. viikonloppuna on huikea mahdollisuus päästä kokemaan nurmijärveläisten taiteilijoiden töitä. Tapahtuman nimi on Taidekieppi ja se järjestetään jo 11. kerran.

Kyseessä on kaikille avoin maksuton tapahtuma, jonka aikana Nurmijärven ammattitaiteilijoiden työhuoneet ja ateljeet avautuvat ja yleisö saa mahdollisuuden tutustua lähemmin taiteilijoihin ja heidän työhönsä.

Kiepin voi kiertää bussilla, johon voi maksutta hypätä kyytiin alla olevan aikataulun mukaisesti. Tai kohteissa voi vierailla omin neuvoin lauantaina ja sunnuntaina klo 11-17 välillä.

Lista taidekiepin kohteista löytyy täältä

Tämän vuoden ehdoton helmi Taidekiepissä on nuorten taiteilijoiden näyttely Nuorikieppi. Näyttely löytyy Ihantalosta (Ihantolantie 2, 01900 Nurmijärvi) ja se aukeaa jo perjantaina 1.9. avajaisilla klo 16-18.

Odotan itse innolla, mitä nuoret viestivät taiteen kautta. Näkyvätkö töissä tunteet, huumori, maailmantilanne – ja mitä teokset kertovat nuoruudesta ja nuorten elämästä.

Nähdään kiepillä! Tärkeämpää on nyt vaikea keksiä.

Outi

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä