Kunnanjohtajalta
Kunnanjohtajan blogi 29.11.2024 – Anna palautetta kunnan palveluista ja voita 50 euron lahjakortti – kysely päättyy sunnuntaina 1.12.
Nyt on aika jakaa tämän vuoden risut ja ruusut. Kuntapalvelukyselyn vastausaika päättyy sunnuntaina 1.12. Kyselyyn voivat vastata kaikki kuntalaiset avoimen linkin kautta.
Vastanneiden kesken arvotaan viisi 50 euron lahjakorttia Rajamäen uimahalliin tai Lippu.fi-palveluun voittajan toiveen mukaan. Arvioitavana ovat kaikki kunnan toimialat ja vastaaminen vie aikaa noin 10 minuuttia.
Vuonna 2023 kuntapalvelukysely keräsi ennätysmäärän vastauksia. Samalla onnellisimman taajaman ykkössija vaihtui Rajamäestä Kirkonkylään. Myös kunnan palveluihin tyytyväisimmät löytyivät tuolloin Kirkonkylästä, Rajamäki sijoittui keskelle ja palveluihin tyytymättömimmät asukkaat löytyivät Klaukkalasta. Yleisesti palveluita käyttäneet olivat tyytyväisempiä kuin mielikuvan pohjalta vastanneet.
Tutkimus antaa tärkeää tietoa sekä virkakunnalle, että päättäjille siitä, missä olemme onnistuneet ja missä on parantamisen varaa. Toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten vaikutuksia palvelutyytyväiseen pystymme seuraamaan pitkän aikavälin aineiston pohjalta. Kuntalaispalaute on kunnan palveluiden ja muun toiminnan kehittämiselle ensiarvoisen tärkeää. Tutkimuksen tarkempi analysointi auttaa työstämään tarkempia toimenpiteitä tukemaan haluttua kehityssuuntaa ja jatkamaan vahvuuksien kehittämistä.
Kiitos, että vastaat kyselyyn ja autat kehittämään kunnan toimintaa!
Aiempien vuosien tuloksiin voi tutustua tämän sivun kautta.
Outi
Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä