Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajan blogi 23.11.2023 – Joulu tulee Nurmijärvelle

23.11.2023

Pimeys on alkanut jo ottaa päivistä niskalenkkiä ja mikä sen parempaa, kuin sytyttää kynttilät ja antaa joulun tulla. Joulu saapuu tulevana viikonloppuna Nurmijärvelle useiden eri tapahtumien muodossa.

Nyt on hyvä hetki alkaa miettiä, mitä joulupakettiin voisi hankkia kotikunnasta. Yrittäjät ovat tuoneet jouluvalot kaikkiin päätaajamiimme ja tämän viikonlopun aikana järjestetään kussakin taajamassa myös joulunavaustapahtumat.

Klaukkalan Yrittäjät ry järjestää perinteiset Klaukkalan Joulukadun avajaiset. Tapahtumaa vietetään perjantaina 24.11. klo 18.00 alkaen. Joulukadun avajaisia on vietetty vuodesta 1994. Joulukulkue lähtee matkakeskukselta joulupukin johdattamana 18.00. Tätä ennen kokoonnutaan ja jaetaan hehkuvia värikkäitä valotikkuja. Kulkue kulkee matkakeskukselta torille, joten matka on lyhyt ja perheen pienimmätkin jaksavat olla mukana. Pahoittelemme mahdollisia viivästyksiä liikenteessä reitin varrella. Poikkeavista liikennejärjestelyistä Klaukkalan yrittäjiä avustaa Metsäkylän VPK.

Torilla ohjelma jatkuu kulkueen saavuttua. Ohjelmassa mm. lauluesityksiä ja puheita. Esiintymässä Janette Niskala ja Sari Rautajärvi. Kunnanjohtaja Outi Mäkelä tulee pitämään puheen. Joulupukki jakaa karamelleja. Nurmijärven seurakunta tarjoaa osallistujille glögiä ja pipareita. Tapahtuma päätetään huimaan ilotulitukseen.

Lauantaina 25.11. Kirkonkylän torilla klo 9-13 järjestetään perinteinen yrittäjien joulunaloitustapahtuma. Mukana yrittäjien tarjoama joulupuuro kuntalaisille, karuselli, ponitalutusta, livemusiikkia, Lumikuningatar Meet & Greet, Lions Clubin ja Lukkarin koulun vanhempaintoimikunnan joulumyyjäiskojut. Myyntipisteillään paikalla ovat myös Kartanon Leipä ja Ruotin puutarha.

Karuselli, ponitalutus ja Lumikuningattaren tapaaminen aloittavat joulun avajaiset torilla klo 9.00. Puuron tarjoilu aloitetaan klo 10.00 ja sitä tarjoillaan niin kauan kuin riittää. Puuroa on soppatykillinen, joten noin 700 annosta siitä riittää. Ole ajoissa paikalla mikäli mielit puurolle! Livemusiikkia klo 10-12: Triossa solistina Kari Kuivalainen, haitarissa Matti Räsänen ja kitarassa Markku Finne. Akustinen jammaileva joulumusakeikka luvassa! Lumikuningattaren tapaaminen ja valokuvauspiste aukeaa klo 9.00. Tapaat Lumikuningattaren tällä aikataululla: klo 9-10 meet&greet klo 10-10.30 tauko klo 10.30-11.30 meet&greet klo 11.30-12 tauko klo 12-13 meet&greet

Rajamäen perinteinen joulunavaus järjestetään Lähteellä lauantaina 25.11. klo 11-17. Tervetuloa nauttimaan perinteisestä lämminhenkisestä joulunavauksesta Rajamäelle kauppakeskus Lähteen piha-alueella. Tapahtumassa mm. puuroa, joulupukki, poniratsastusta, moottorisahaus näytöstä ja tapahtuman päättää kaikkien odottama ilotulitus.

Joulumyyjäisten aika on myös alkanut. Klaukkalan Monikossa järjestetään sunnuntaina 26.11. klo 10-14 isot myyjäiset. Tunnelmallisissa Nurmijärven opiston järjestämissä myyjäisissä vierailee joulupukki ja paikalla on lapsille sekä aikuisille mielenkiintoista ohjelmaa. Myyjäisistä voi tehdä ihastuttavia löytöjä joululahjoiksi sekä omaan tarpeeseen. Kaikki myyjät ovat alkutuottajia. Tervetuloa mukaan nauttimaan myyjäistunnelmasta!

Joulupukin ja joulumuorin juttusille

Joulupukki ja joulumuori vierailevat maanantaina 27.11.2023 klo 16-19 Klaukkalan kirjastossa. Kirjastoon rakennetaan kodikas joulunurkkaus, missä pukki ja muori kuuntelevat lasten kuulumisia ja lahjatoiveita. Perheet voivat ottaa tunnelmallisia kuvia aidon joulupukin kanssa. Luvassa on myös joululauluja kulkussoittimien säestyksellä.

Joulupukki ja joulumuori ovat mukana kirjastoauto Oivan reitillä perjantaina 1.12. Tervetuloa tapaamaan pukkia ja muoria myös kirjastoautoon. Pukille voi kertoilla lahjatoiveita tai halutessaan tuoda myös kirjepostia. Kirjastoauton pysäkit: 9.00 – 9.35 Syrjälän koulu ja päiväkoti, 9.40 – 9.55 Päiväkoti Äppelgården, 10.10 – 10.25 Tiedepäiväkoti Hehku 10.35 – 10.50, Tiiran päiväkoti ja 11.05 – 12.00 Uotilan koulu.

Joulun tunnelmaan

Joulun tunnelmaan pääsee voi virittäytyä nukketeatterin parissa Rajamäellä. Kuninkaallinen nukketeatteri esittää Saiturin joulun Rajamäen kirjastossa 29.11. klo 17.30. Ajaton joulutarina kertoo saidasta ja yksinäisestä miehestä Scroogesta, jonka elämän täyttää ainainen puurtaminen omassa yrityksessään. Eräänä jouluaattoiltana Scroogelle ilmestyy menneisyyden haamu, joka tulee varoittamaan Scroogea tulevasta kohtalostaan ja siitä, että hän tulee kohtaamaan kolme henkeä, joita hänen on seurattava – muuten hänelle koittaa kurja kohtalo. Tästä alkaa Scroogen seikkailu menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden maailmoissa, joissa hän joutuu kohtaamaan todellisen itsensä. Nukketeatteriesitys kestää 30 minuuttia ja sopii yli 3-vuotiaille. Esitykseen jaetaan maksuttomia pääsylippuja Rajamäen kirjastossa 1.11. alkaen.

Tuire Grönthalin oppilaiden perinteinen lyhtykonserttisarja 2023. Tervetuloa kuuntelemaan Nurmijärven Opiston ja Jukolan musiikkikoulun oppilaiden lauluesityksiä. Tässä perinteisessä konsertissa lauluja säestää pianolla Kumi Komori ja 1.12. Aleksi Matikainen . 1.12. Klaukkalan kirkko klo 19 2.12. Rajamäen kirkko klo 18 3.12. Nurmijärven kirkko klo 17 Vapaa pääsy, ohjelma 5 eur.

Kauneimpien joululaulujen pariin pääsee Rajamäen kirkossa sunnuntaina 10.12. klo 15, Kirkonkylän ystävyyden kammarissa tiistaina 12.12. klo 10, Rajamäen Kirkonnurkassa joulupuuron kera torstaina 14.12. klo 18, Nurmijärven kirkossa sunnuntaina 17.12. klo 15 ja 18. Lasten kauneimmat joululaulut lauletaan Klaukkalan kirkossa maanantaina 4.12. klo 18.

Kaikille avoimet joululaulajaiset järjestetään Valkjärven koululla torstaina 30.11. klo 18. Tilaisuudessa lauletaan yhdessä joululauluja juhlakauden tunnelmissa. Väliajalla myynnissä kahvi/tee/glögi + joulutorttu kahvilippuja sekä jouluisia lahjatuotteita. Myyntituotot käytetään 5.-6. lk. leirikouluun.

Aleksis Kiven kodin joulukausi alkaa perinteisellä Joulutunnelmia-tapahtumalla ensimmäisenä adventtina su 3.12. klo 13-13.45. Lausuja Anu Vänskä esittää vanhoja rakastettuja joulurunoja ja uudempaa runoutta. Tapahtuman perinteisiin kuuluen Juha Poikela ja Tapio Virolainen tulkitsevat Aleksis Kiven tunnelmallisia jouluisia tekstejä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tietokirjailija ja folkloristi Marjut Hjelt kertoo jouluun liittyvistä perinteistä sekä niiden taustoista Klaukkalan kirjastossa torstaina 7.12. klo 18. Joulunaikaan kodit ovat tulvillaan tunnelmaa, tuoksuja ja erilaisia jouluperinteitä. Mutta millaista joulunvietto olikaan ennen vanhaan? Hjelt kertoo, miten vanhan ajan jouluun kuuluneet tavat ovat siirtyneet, kehittyneet ja muuttuneet osaksi nykyisiä jouluperinteitä.

Nukketeatteri Taiga-Matto esittää pääkirjastossa 9. joulukuuta kello 11 näytelmän Saunatonttu. Missä tontut asuvat ja mitä he puuhaavat? Mikael Agricola avaa meille tonttujen salaisuuksia, kun hän sattumalta tapaa lapsuudestaan tutun tontun saunaa lämmittäessään, ja kohtaamisesta muodostuu lämmin jälleennäkeminen. Saamme myös ihmetellä tonttujen tanssia iloisen musiikin tahdittamana ja leikkiä tonttujen mukana. Esityksen kesto on noin 30 min, ja se sopii kaiken ikäisille.

Joulupolku joulunajan tapahtumien äärelle

Kuuselan pihapiirissä Kirkonkylällä  kierretään oppaan johdolla tapahtumapaikalta toiselle ja kuullaan, nähdään ja koetaan yhdessä kuinka joulu sai alkunsa kauan sitten Palestiinassa. Rooleissa tapahtumista kertomassa seurakunnan Lapset ja perheet -työalan työntekijät.

Opastetut kierrokset lähtevät liikkeelle Aleksis Kiven tien puolelta, Kuuselan pihatien alusta. Autojen pysäköinti hautausmaan parkkipaikalle. Huom! Parkkikiekko käytössä.

Valitse vapaasti perheellesi sopiva aika, ennakkoilmoittautumista ei tarvita.
Tapahtuma on kokonaisuudessaan ulkona ja kestää n. 30 min.

Sunnuntaina 17.12. klo 16, 17 ja 18
Maanantaina 18.12. klo 15.30, 16.30, 17.30 ja 18.30
Tiistaina 19.12. klo 15.30, 16.30, 17.30 ja 18.30

Airikkalan luomutilan lampaat ovat nähtävissä Kuuselan pihassa 7.-20.12.2023

Jouluisia pop-uppeja

Nordqvistin teetalon pop up -myymälä on avoinna Nurmijärvellä Ilvesvuoressa 15.12. asti ke-pe klo 12-17 ja la klo 10-14.

Kukkakamari Elsin jouluinen pop-up Taidekahvila kutsuu vierailemaan 24.-26.11. Sirkku Saukonojan ja Riitta Kalliokosken taidetta monessa muodossa; tauluja, kortteja, keramiikkaa, kynttilöitä, kaikenlaista jouluista mukavaa, soitinmusiikkiakin aika-ajoin, sekä tietysti kahvilaherkkuja pöytä pullollaan! (huomioi myös aamukahvin ja myöhäisen iltakahvin mahdollisuus). Tunnelmallinen kukkakauppa palvelee koko kahvilan aukioloajan. Elsi tarjoaa kahvilan asiakkaille myös 10% alennuksen kimpuista ja kukkivista ruukkukasveista.

Krannilan Kuivurin joulutorilla la 2.12.2023 klo 10-14 lähituottajien myyntikojuissa ihania joulutuotteita ja asukasyhdistyksen kojusta glögiä ja riisipuuroa, tervetuloa!

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä