Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajan blogi 20.9.2024 – Tulethan sinäkin kuuntelemaan Perttu Pölöstä 10.10.

20.9.2024

Pian on taas Kivikuu ja sen päätapahtuma Aleksis Kiven päivä 10.10.

Aleksis Kiven päivän päätapahtumassa luennoi tänä vuonna Aleksis Kivelle sukuakin oleva futuristi, Nurmijärvellä syntynyt, Perttu Pölönen.

Nurmijärven tiedotuslehden haastattelussa Pölönen kertoo ilahtuneena seuraavansa kunnan kasvua ja kehitystä.

Aleksis Kiven päivän luennossa katse kiinnittyy tulevaisuuteen. Pölönen toteaa, että tulevaisuus ei vain tapahdu vaan se tehdään. Pölönen näkee, että teknologisen kehityksen myötä meillä on mahdollisuuksia ratkaista suuria ongelmia. Hän kuitenkin nostaa esille sosiaalisen median ja älylaitteiden haitalliset ja riippuvuutta aiheuttavat vaikutukset ja toteaa, että on valitettavaa, että keskittymiskyvystä on tulossa supervoima. Aleksis Kiven päivän juhlassa hän haluaakin herätellä ajatuksia siitä, mihin meidän tulisi suunnata ajatuksiamme.

Aleksis Kiven päivän tilaisuus Monikkosalissa on avoin kaikille (ennakkoilmoittautuminen) ja on katsottavissa myös Yle Areenassa.

Aleksis Kiven päivän ohjelma 10.10.2024

klo 11-18 – Aleksis Kiven koti auki

Klo 17 Pappihan pojasta piti tulla –draamaopastus. Vapaa pääsy.

Aleksis Kiven koti, Palojoentie 271

klo 12 – Kunnianosoitukset Aleksis Kiven patsaalla

Nurmijärven kunta, Kivi-juhlat ja Nurmijärvi-Seura laskevat seppeleet Kiven patsaalle. Laulaja Tuia Palonen ja pianisti Anu Lähdekorpi esittävät kaksi Aleksis Kiven runoon sävellettyä laulua. Lukkarin koulun lapset esittävät Kiven tekstejä Lea Hirvasniemi-Haverisen johdolla.

Tilaisuuden jälkeen tarjotaan maksuttomat pullakahvit pääkirjastossa.

Aleksis Kiven patsas, Punamullantie 1/Keskustie 2

Järj. Nurmijärven kunta

klo 18 – Aleksis Kiven päivän tapahtuma, Perttu Pölösen luento

Futuristi ja tietokirjailija Perttu Pölönen puhuu aiheesta ”Tulevaisuus – tavallisesta uuteen vai uudesta tavalliseen?” Tilaisuudessa jaetaan kunnan kulttuuripalkinto Konstiniekka ja Eskon Puumerkki –tunnustuspalkinto.

Tapahtuma striimataan ja lähetetään Yle Areenan kautta. Vapaa pääsy, paikka varattava ennakkoon täältä.

Monikkosali, Kuntotie 7, Klaukkala

Kivikuu tuo Nurmijärvelle kirjailijavieraita

Jännityskirjallisuuden ystäviä hemmotellaan Klaukkalan kirjastossa 8.10. klo 18 aikuisten satutunnilla. Dekkarikuningattaret Virpi Hämeen-Anttila, Tiina Raevaara, Ansu Kivekäs ja Pauliina Susi lukevat otteita kirjoistaan, haastattelevat toisiaan ja keskustelevat yleisön kanssa. Kokoonpano kulkee nimellä Vaaralliset naiset.

Kirjailija ja eläköitynyt toimittaja ja uutistenlukija Matti Rönkä vierailee pääkirjastossa 8.10. klo 18 kertomassa uudesta romaanistaan. Pitkän uran toimittajana tehneen Röngän esikoisteos Tappajan näköinen mies ilmestyi vuonna 2002 Gummerukselta. Kansainvälisestikin menestyneeseen Viktor Kärppä -dekkarisarjaan on sittemmin ilmestynyt seitsemän jatko-osaa. Vuonna 2005 julkaistu Ystävät kaukana palkittiin Vuoden johtolanka – ja Lasiavain-palkinnoilla. Sarjan pohjalta on tehty myös tv-sarja ja elokuva. Syyskuussa ilmestyvä romaani Onnen kaukoranta on 70–80-lukujen nostalgian täyttämä kertomus savolaispojan tiestä heinäpellolta iskelmätähdeksi.

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva ja Pro Finlandiallakin palkittu Leena Lehtolainen vierailee Rajamäen kirjastossa 12.10. klo 14. Lehtolalainen tunnetaan erityisesti Maria Kallio- ja Hilja Ilveskero -dekkarisarjoistaan. Hän on kirjoittanut myös useita muita romaaneja ja nuortenkirjoja. Uusin romaani, elokuussa julkaistu Korkean paikan lumo kertoo menetyksestä, piiloutumisesta ja korkeilta paikoilta avautuvista näköaloista.

 

Outi

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä