Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajan blogi 17.11.2023 – Nyt on jälleen aika kertoa mikä Nurmijärvellä toimii ja mikä ei

17.11.2023

Kuntapalvelut kysely on jälleen käynnistynyt ja aikaa vastaamiseen on 3.12. saakka.

Kyselyssä selvitetään asukkaiden mielipiteitä kunnallisten palvelujen laadusta ja palvelujen käytöstä. Kysely tuottaa meille äärimmäisen arvokasta tietoa paitsi toiminnan kehittämiseen, myös strategian toteutumisen seurantaan.

Kyselyyn voivat vastata kaikki kuntalaiset avoimen linkin kautta 3.12.2023 asti. Lisäksi 1500 satunnaisesti valittua kuntalaista saavat kyselyn täytettäväksi postitse. Tutkimuksesta tehdään tilastollinen raportti eikä yksittäisen vastaajan mielipide tule tuloksissa näkyviin. Tutkimuksen toteuttaa Nurmijärven kunnan toimeksiannosta FCG.

Viime kerralla teimme ensimmäistä kertaa postitse tehtävän kyselyn lisäksi nettikyselyn, minkä kautta saimme erittäin tärkeää informaatiota. Lähtökohtaisesti nettivastaajat olivat kriittisempiä kuin satunnaisotokseen valikoituneet paperilomakkeella vastanneet.

Edellisellä kierroksella nurmijärveläiset olivat lähtökohtaisesti melko tyytyväisiä kunnan palveluihin, vaikkakin arvosanat tippuivat kahden vuoden takaisesta. Eniten arvosanaa laski tyytyväisyys sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Tutkimus antaa meille tärkeää tietoa asukastyytyväisyydestä, joka koostuu kokemuksista, uskomuksista, asenteista, suositteluista ja mielikuvista. Meidän on tärkeä analysoida, mistä muutokset johtuvat, jotta osaamme tehdä jatkossa asioita paremmin.

Aiempien vuosien tuloksiin voit tutustua alla olevien linkkien kautta:

 

Viime kerralla Kuntapalvelut-tutkimukseen vastasi 636 asukasta. Eiköhän pistetä tällä kertaa paremmaksi?

Autathan sinäkin Nurmijärven kuntaa kehittämään palveluita ja kerro mielipiteesi!

Vastaa kyselyyn tästä (siirryt Webropol-sivustolle). Vastanneiden kesken arvotaan viisi lahjakorttia Rajamäen uimahalliin tai Lippu.fi-palveluun voittajan toiveen mukaan.

 

Outi

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä