Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Koronarajoitusten höllentäminen ei tarkoita, että tartuntatilanteemme olisi hyvä

29.1.2021

Nurmijärven ja muiden Keusoten kuntien alueella on tänään tehty päätös siitä, että lasten ja nuorten harrastustoimintaa avataan rajatusti ja erityisiä turvallisuusohjeita noudattaen 1.2.2021 alkaen.

Tämä päätös ei tarkoita sitä, että koronatilanne olisi alueellamme hyvä. Koronatilanne on alueellamme itseasiassa heikentynyt kuluneen viikon aikana merkittävästi ja tämän päivän tietojen perusteella tälle viikolle on tulossa ennätysmäinen tartuntamäärien nousu. Torstai-iltaan mennessä raportoituja tartuntoja oli todettu jo 77. Osa tartunnoista on peräisin kuntosalilta levinneestä ketjusta, mutta yli puolet tartunnoista on muualta. Alueen koronatartuntojen ilmaantuvuus on tällä hetkellä 72/100000/14 päivää.

Merkittävä uusi uhka alueellamme on muuntovirus, joka voi tarttua ja levitä aiempaa nopeammin. Keusoten alueella on nyt jo kolmessatoista tartunnassa seulontatesti viitannut muuntoviruksen mahdollisuuteen. Tulosten analysointi on kuitenkin vielä kesken.

Koronatilanne on siis joulun hiljaiselon jälkeen kääntynyt hälyttävään suuntaan. Tartuntoja on kaikissa ikäryhmissä. Eniten 20-29-vuotiaiden ikäryhmässä, mutta lähes yhtä paljon myös 10-,30-, 40- ja 50-vuotiaiden ikäryhmissä. Määrällisesti vähiten tartuntoja on onneksi ollut yli 70-vuotiailla.

Taudista on edelleen hyvä muistaa, että se on vaarallinen ja jopa tappava. Siksi, erityisesti nyt kun muuntovirus on lähtenyt liikkeelle ja rajoituksia lasten ja nuorten harrastuksissa kevennetään, meidän tulee tsempata ja vältellä kontakteja niin, että pystymme suojelemaan erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevia.

Koronarokotukset ovat alkaneet, mutta alueellemme saatujen rokotteiden määrät ovat pieniä ja rokotukset etenevät heikon saatavuuden vuoksi piinallisen hitaasti koronatartuntojen kasvuun nähden.

Maanantaina 1.2. alkavat rokotusajanvaraukset yli 85-vuotiaille. Sähköinen ajanvaraus tapahtuu osoitteessa koronarokotusaika.fi ja puhelimitse ajan voi varata ma-pe klo 8-16 välisenä aikana numerosta 019-226 0665. Nurmijärven rokotuspiste sijaitsee Kirkonkylän terveysasemalla.

Sosiaali- ja terveysministeriö on suosittanut aluettamme pysyttelemään tiukasti leviämisvaiheen kriteereissä, mikä tarkoittaa, että ryhmätoiminta tulisi keskeyttää ja harrastukset toteuttaa etämuotoisena. Toisaalta samaan aikaan uusi hybridistrategia korostaa sitä, että lasten ja nuorten kohdalla on käytettävä erityistä harkintaa rajoitustoimien osalta.

Pääkaupunkiseutu linjasi 27.1. muutoksista lasten ja nuorten harrastustoimintaa koskeviin rajoituksiin ja koska kuulumme samaan harrastusalueeseen, on nähty tarkoituksenmukaiseksi, että myötäilemme pääkaupunkiseudun linjauksia.

Ensisijaisesti olisi perusteltua edelleen myös lasten ja nuorten osalta toteuttaa harrastuksia etänä, ulkotiloissa sekä yksilöharjoitteluna. 1.2. alkaen tulee kuitenkin mahdolliseksi alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten pienryhmäharjoittelu myös sisätiloissa, enintään 10 lapsen tai nuoren ryhmässä.

Huomaathan kuitenkin, että yli 20-vuotiaiden harrastustoimintaa rajoitetaan edelleen kuten aiemmin.

Nurmijärven kunta suosittelee voimakkaasti, että kaikki alueen toimijat noudattavat annettuja ohjeistuksia ja suosituksia. Keusoten 1.2. päivitetyt suositukset ovat samansuuntaisia pääkaupunkiseudun 27.1. antamien uusien suositusten ja rajoitusten kanssa.

Koska koronatilanne voi alueellamme äkillisesti muuttua, tulee toimijoiden varautua siihen, että suosituksia ja rajoituksia voidaan joutua tiukentamaan nopeastikin.

 

Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta Nurmijärvellä

Harrastustoiminnalla tarkoitetaan yksilöohjauksena tai ryhmässä toteutettua, toistuvaa ohjattua toimintaa. Kunta suosittelee ulkona tapahtuvaa harrastamista ja yksilöharjoittelua. Pienryhmäkoko kaikessa sisätiloissa tapahtuvassa harrastustoiminnassa on 10 (10 lasta/nuorta + lisäksi välttämättömät ohjaajat).

Isommassa harrastustilassa, jossa tilan voi jakaa, saa olla samanaikaisesti useampi pienryhmä samanaikaisesti. Ryhmät eivät saa kuitenkaan sekoittua keskenään harrastustoiminnan aikana tai esim. käytävätiloissa siirryttäessä harrastustilaan. Harrastukseen saattajat, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan kuitenkin tehdä erityisjärjestelyjä. Harrastusryhmien osalta järjestäjä tiedottaa tarkemmista ohjeista erikseen.

Seurat, järjestöt ja muut lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestävät voivat kysyä lisätietoja asiasta kunnalta. Kunta jakaa tarvittaessa uusia vuoroja kunnan toimiville junioriseuroille.

Toiminnassa on noudatettava viranomaisten antamia terveysturvallisuusohjeita. Viranomaisten antamien ohjeiden rikkominen voi johtaa tilavarausten peruuttamiseen tai toiminnan keskeyttämiseen.​

Otteluita, kilpailuita, turnauksia, esityksiä tai tapahtumia ei järjestetä. Työpajoja tai kertaluonteisia vierailuja ei järjestetä. Lasten ja nuorten leirien osalta tiedotetaan erikseen maanantaina 1.2.

Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan aiempien päätösten mukaisesti.

Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminnassa on noudatettava seuraavia periaatteita:

  • Suositellaan ulkona tapahtuvaa harrastamista ja yksilöharjoittelua
  • Pienryhmäharrastaminen mahdollista sisätiloissa, harrastusryhmän koko voi olla 10 (lasten tai nuorten määrä 10 + välttämättömät huoltajat)
  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Tilat avataan vain varattuja vuoroja varten eikä avoimelle käytölle. Toiminnan järjestäjän tulee tietää, ketkä ovat tulossa vuorolle tai harrastukseen.
  • Toiminnassa noudatetaan viranomaisten, ja liikunnan osalta lisäksi Olympiakomitean antamia terveysturvallisuusohjeita turvaetäisyyksistä, käsihygieniasta ja kasvomaskien käyttämisestä.
  • Ohjaajat ja 12 vuotta täyttäneet osallistujat käyttävät kasvomaskia, mikäli henkilöllä ei ole terveydellistä estettä kasvomaskin käyttämiselle. Kasvomaskin käyttöä edellytetään muulloin paitsi urheilusuoritusten aikana.
  • Toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit voidaan välttää tai ne vähenevät merkittävästi.
  • Harrastusryhmän koko on mitoitettava niin, että osallistujat voivat säilyttää turvavälin. Suurissa tiloissa voi toimia useampi ryhmä kuitenkin siten, että ryhmät eivät ole keskenään kontaktissa. Tämä tarkoittaa tilakohtaista harkintaa.
  • Ryhmäkoon mitoittamisesta ja valvonnasta sekä muiden ohjeiden valvonnasta vastaa toiminnan järjestäjä. Kunnan seuraa tilojen käyttöä ja antaa ohjeita.
  • Pukeutumis- ja peseytymistilojen käyttö rajoitetaan vain välttämättömään käyttöön (wc).
  • Harrastukseen saattajat, kuten vanhemmat, eivät tule sisätiloihin. Alle kouluikäisten saattamisen osalta voidaan tehdä erityisjärjestelyjä.

Kunnan isot sisäliikuntatilat:

  • Maaniitun koulu
  • Seitsemän veljeksen koulu
  • Urheilupuiston koulu
  • Klaukkalan koulu
  • Keuda Ammattiopisto
  • Mäntysalon koulu
  • Kivenpuiston koulu
  • Isoniitun koulu
  • Nurmijärven Yhteiskoulu NYK

Koululiikunta

  • Koululiikunta toteutetaan edelleen ulkona, koulun tiloissa tai muissa lukuvuosisuunnitelmaan kirjatuissa
  • Suositamme ensisijaisesti ulkoliikuntaa.
  • Muutoksena aiempaan: Koululaisuinnit voidaan järjestää vain omissa ryhmissä.

Taiteen perusopetus ja opistot

  • Lähiopetusta voidaan toteuttaa alle 20-vuotiaille yksilöopetuksena ja pienryhmissä, enintään 10 lasta tai nuorta.
  • Käytetään kasvosuojaimia.
  • Hygieniasuosituksia tulee noudattaa.
  • Toiminta toteutetaan tavalla, jossa lähikontaktit voidaan välttää tai ne vähenevät merkittävästi.
  • Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen.

Rajamäen Uimahalli

  • Palvelut avataan alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaan yksilö- ja pienryhmäharjoitteluna (ryhmäkoko 10 lasta tai nuorta)
  • Saunat eivät ole käytössä ja pukuhuonetiloissa huomioidaan ryhmien erillään pitäminen.
  • Vuoroja voidaan turvallisuutta edistääksemme muuttaa tai suunnitella seurojen kanssa vuoroja uudelleen nykyistä tasoa vastaavana.
  • Lasten uimakoulut voidaan järjestää turvallisuussuositukset huomioiden (max 10 ryhmä)
  • Koululaisuinnit voidaan järjestää omissa ryhmissä, kuljetuksissa tulee olla maskit.

Klaukkalan jäähalli

  • Palvelut avataan alle 20-vuotiaiden harrastustoimintaan yksilö- ja pienryhmäharjoitteluna (ryhmäkoko 10 lasta tai nuorta).
  • Jäähalli on käytössä kunnan toimiville junioriseuroille. Kunta myöntää vuoroja kunnan toimiville junioriseuroille.
  • Jäähallilla voi olla useampi pienryhmä samanaikaisesti, kunhan sisätiloissa huomioidaan turvavälit ja kasvomaskisuositukset.
  • Pukuhuonetiloissa huomioidaan ryhmien erillään pitäminen.
  • Vuoroja voidaan turvallisuutta edistääksemme muuttaa tai suunnitella seurojen kanssa vuoroja uudelleen nykyistä tasoa vastaavana.

Koulukerhotoiminta

Koulun kerhotoiminta käynnistyy sisätiloissa.

  • Koulukerhotoiminta: Harrastusryhmän kokoonpano on vakiintunut ja perustuu ennakkoilmoittautumiseen. Kerhoryhmän koko voi olla maksimissaan 10 lasta tai nuorta.

Varhaiskasvatuksen kerhotoimintaan ei muutosta

  • Varhaiskasvatuksen kerhotoiminnassa ei muutoksia: Kunnan varhaiskasvatuksen kerhotoiminta jatkuu edelleen kuin aikaisemmin. Avointa varhaiskasvatustoimintaa ei järjestetä toistaiseksi.

Lukiokoulutus ja toinen aste

  • Lukiot ja toinen aste toimivat toistaiseksi hybridimallilla. Opetuksen järjestäjät tiedottavat omasta toiminnastaan.

Museot

  • Pidetään kiinni toistaiseksi

Kirjastojen toimintaan ei muutoksia

  • Nurmijärven kirjastojen rajoitetut palvelut ja supistetut aukioloajat ovat voimassa 1.2.2021 alkaen toistaiseksi.
  • Kirjastoista voi kuitenkin edelleen noutaa varatun aineiston ja palauttaa lainat itsepalveluna normaalien aukioloaikojen mukaisesti.
  • Kirjastoautot eivät kulje toistaiseksi reiteillä.

Nuorisopalvelut ja nuorisotilat

  • Kerhotoiminta nuorisotiloissa on mahdollista (ryhmäkoko 10), toimintaan ilmoittaudutaan erikseen. Toiminta alkaa 3.2. Toiminnan alkamisesta ja ilmoittautumisesta viestitään nuorisotilojen omilla Instagram-tileillä.
  • Kunnan nuorisotyöntekijät ovat läsnä sosiaalisessa mediassa.

Lue Keusoten suositukset 1.2.21 alkaen täältä.

 

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä