Vanha-Klaukka, Vieraskynä

Ida Vartiala, Klaukkalan pappi

Möhkäle, Mörkö, Murikka… Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Klaukkalan kirkon ulkomuoto on kerännyt vajaan 20 vuotensa aikana monia enemmän ja vähemmän mairittelevia kuvailuja, mutta lisänimistä huolimatta siitä on tullut tärkeä osa kylän ulkomuotoa ja elämää.

Kirkon arkkitehti Anssi Lassila luonnosteli 2000-luvun alussa kirkkorakennuksen inspiraatioksi Kristus-kallion, josta kirkko nousee lujana ja vakaana. Kivilähtöinen ajattelu on toki muutenkin Nurmijärven henkeen sopivaa.

Klaukkalan kirkon omintakeinen ulkomuoto kätkee sisäänsä valontäyteiset valkeat tilat ja elämää kuhisevan yhteisön. Tosiasiassa kirkko on monitoimitalo, jossa kokoontuvat jumalanpalvelusten lisäksi seurakuntalaisia vauvasta vaariin. On muun muassa päiväkerhoa, taaperokerhoa, nuorten toimintaa, konsertteja, yhteisruokailuja ja erilaisia piirejä. Vastaanotoillaan päivystävät diakonit ja perheneuvojat ja käytävällä ohi saattaa vilahtaa nuoria, jotka ovat menossa pitämään varhaisnuorten kerhoa.

Yksi arkkitehdin näkemyksistä oli, että Klaukkalan kirkko olisi kuin Jumalan käsi, joka suojaa. Tutun lasten virren mukaisesti Jumalan kämmenellä riittää tilaa jokaiselle – ja niin riittää myös Klaukkalan kirkossa tilaa. Ja lapset jos ketkä osaavat ottaa siitä ilon irti. Kysyimme kirkon päiväkerholaisilta, että mitä kirkostamme tulee mieleen. Heidän näkemyksensä oli, että siellä voi laulaa ja soittaa, tanssia ja kuunnella sekä kiipeillä ja juosta!

Iltapäiväkerholaisten katseet sen sijaan tsuumailivat kirkkoa lattiasta kattoon, ja totesivat kirkon olevan tosi iso, korkea, kovaääninen ja puhdas. Ihan Monikon tasolle kirkko ei kuulemma yllä, sillä meillä ei ole omaa ravintolaa. Erityisen huomion sai kuitenkin adventin aikaan kirkon ulkoseinään heijastettavat viikoittain muuttuvat kuvat. Myös mahdollisuus pukeutua enkeliksi joulukirkossa on ollut ikimuistoinen hetki.

Kirkon ovista sisään astuessa on siis riski joutua keskelle vauhtia ja vilinää, mutta kirkko on auki myös hiljentymistä ja lepoa varten. Jumalan kämmenellä saa myös ihan vain olla. Huomaamattaan kynnyksen toiselta puolelta voi löytää itselleen yhteisön. Kuten eräs kirkon kuorolainen kuvaili itselleen rakasta möhkälettä, Klaukkalan kirkkoa: “Kevein askelin kotikirkkoon, siellä on rauha ja rakkaus.”

Älä siis anna mörön ulkomuodon pelästyttää, vaan astu rohkeasti sisään!