Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

#Ilmiöntekijät – vuoden paras rekrykampanja

4.11.2022

Nurmijärven kunnan #Ilmiöntekijät valittiin 3.11. rekrygaalassa vuoden parhaaksi rekrytointikampanjaksi 2022. Paras rekrytointikampanja valittiin kolmen finalistin joukosta yleisöäänestyksen perusteella. Nurmijärven lisäksi finaalissa olivat Caverion ja Ukko.fi.

Kuva: Niko Raappana

 

#Ilmiöntekijät-kampanjan tarkoituksena on ollut vauhdittaa Nurmijärven kunnan rekrytointia ja vahvistaa kunnan työnantajamielikuvaa. Kampanja on tavoittanut kuluvan vuoden aikana miljoonayleisön ja tuonut hakijoita vaikeasti täytettäviin työpaikkoihin.

Kampanja on tavoittanut vuoden 2022 aikana yli 9 miljoonaa. Somessa kampanjavideot ovat tavoittaneet yli 2,6 miljoonaa, yhteensä filmejä on katsottu noin 1500 tuntia ja niihin on reagoitu noin 62000 kertaa. Kampanja on ohjannut vuoden aikana kunnan rekrytointi-ilmoituksiin yli 15000 kävijää. Nurmijärven kunnan rekrytointisivut ovat olleet Kuntarekry-palvelun suosituimmat maaliskuusta elokuuhun.

Ilmiöntekijät-kampanja on saanut tunnustusta rohkeudesta ja huumorista, jolla on ravisteltu kuntatyöhön liittyviä stereotypioita. Ilmiöntekijät on ollut kunnan työntekijöille yhteinen kampanja ja siitä on tullut meille yhteinen identiteetin rakentamisen työkalu. Meillä ollaan ylpeitä omasta ammatista. Työtä tehdään kunnan eri toimipisteissä vastuullisesti, asiakaslähtöisesti ja rohkeasti.

 

Humorististen videoiden lisäksi #Ilmiöntekijät-kampanjassa kunnan työntekijät ovat tuoneet esille ajatuksiaan työstä ja sen merkityksellisyydestä. Yhteisöllisyys on yksi voimavara, joka nousee usein kunnan työntekijöiltä esille. Olemme hyvän fiiliksen työpaikka.

Meille voi tulla töihin monista eri taustoista: kunnassa työllistetään toista tuhatta työntekijää isosta kesätyöntekijäjoukosta kokeneempiin työntekijöihin. Kaikkia meitä yhdistää sama tärkeä tavoite, tuottaa parempaa arkea nurmijärveläisille ja voimme olla iloisia siitä, että #ilmiöntekijät-kampanja on uudistanut sitä tapaa, jolla kuntatyöstä puhutaan.

Suurin osa kunnan työntekijöistä työskentelee varhaiskasvatuksen ja koulutuksen parissa ja näihin huipputärkeisiin pisteisiin haetaan useita ammattilaisia tälläkin hetkellä. Kuntarekryssä on juuri nyt 38 avointa työpaikkaa Nurmijärven kunnassa ja keikkatyöntekijäksi on helppo ilmoittautua. Työpaikkoja pääset katsomaan tästä.

Keikkatyöntekijänä voit itse päättää milloin, missä ja miten paljon työskentelet. Kauttamme voitkin tehdä töitä juuri silloin, kun elämäntilanteeseesi parhaiten sopii. Voit olla alan ammattilainen, alasta kiinnostunut, alan opiskelija tai eläkeläinen. Jättämällä hakemuksen voit ilmoittautua meille keikkatyöntekijäksi sijaisjärjestelmään.

Suuret kiitokset kaikille, jotka ovat omalla panoksellaan osallistuneet vuosien varrella #ilmiöntekijät -viestintään. Erityisen suuret kiitokset Timo Lavikaiselle, joka on laittanut itsensä likoon kotikuntansa maineen rakentamisessa. Kiitokset myös kaikille, jotka osallistuivat rekrygaalan äänestykseen!

Outi

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä