Kiveä läpi elämän – Erkki Tanttu kansalliskirjailijan kuvittajana
Aleksis Kiven teoksia, eritoten Seitsemää veljestä, on kuvin esitetty enemmän kuin kenenkään toisen suomalaisen kirjailijan tuotantoa. Taiteilija Erkki Tanttu kuvitti Kiven teoksia koko elämänsä.
Erkki Tanttua (1907 – 85) voi sanoa Kiven kuvittajaksi, vaikka hän käsitteli vähintään yhtä paljon muittenkin kirjailijoitten teoksia. Kiven tuotannon hän kuvitti kokonaan, monin osin useaan kertaan. Maailmankaan kirjataiteen historiasta tuskin löytyy vastaavaa kirjailijan ja kuvittajan suhdetta.
Kivi kiehtoi jo lapsena
Erkki Tantun jäämistöstä löytyi kuusi puotipaperille tehtyä Seitsemän veljeksen tapahtumia kuvaavaa lyijykynäpiirrosta. Niitä Tantun poika-ajan samantapaisiin, päiväyksellä varustettuihin piirroksiin verrattaessa voi piirtäjän arvella olleen kahdeksan-yhdeksänvuotias Hän on tekstannut teoksiinsa: ”Tappelu Venlasta”, ”Tulipalo Impivaarassa”, ”Taistelu Viertolan sonnien kanssa”, ”Tappelu Laurista Hiidenkivellä”, ”Ottelu Toukolalaisten kanssa” ja ”Joulu Impivaarassa”.
– – Mutta taiteilijan työ askarrutti poikaa selvästi. Kansakoululaisena hän on piirtänyt kaksikin taiteilijaa työhuoneessaan esittävää piirrosta. Toisen alle on pontevasti tekstattu mestarin nimi: Kalle Kallela. Taiteilija-aiheita löytyy tasaisesti seuraaviltakin lapsuusvuosilta.
Erkki Tanttu oli selvästi lukeva poika. Koulupojan piirrokset Vänrikki Stoolin tarinoista, klassisista saduista, Kalevalasta, kreikkalaisista taruista ja monista muista maailmankirjallisuuden teoksista kertovat hänen olleen myös synnynnäinen kuvittaja. Tietoisesti tai alitajuisesti Tanttu harjoitteli kuvittajan taitoja jo pienestä pitäen. Hän ei kuvannut ainoastaan kertomusten tapahtumia, vaan tutki piirtämällä eri aikakausien asuja, ihmisten ilmeitä, eri ihmistyyppejä, erilaisia tilanteita, eri urheilulajeja, eri valtioitten sotilaita; Kaikkea mikä oli tarpeen kunnon kuvittajaksi aikovalle. Tiettävästi kukaan ei osannut häntä siihen kannustaa; poikaa veti harjoituksiin luonteva halu.
Eräässä Tantun 13 – 14-vuotiaana täyttämässä piirustusvihkossa on edellä kuvattujen harjoitelmien keskellä akvarelli Seitsemän veljeksen Rajamäen rykmentistä. Aihe on nuorta kuvittajaa kiinnostanut vuotta myöhemminkin. Varttuneena Tanttu tapasi myös palata ennen käsittelemiinsä aiheisiin.
Lapsuusajan Kivi-kuvitusten tuotanto huipentuu viiden värikkään kuvan Nummisuutarit-sarjaan vuodelta 1923. Samana vuonna valmistui Erkki Karun mykkäelokuva Nummisuutarit. Kolmessa Tantun piirroksessa on selvää yhdenmukaisuutta elokuvaan, toisaalta hän on myös kuvannut siitä puuttuvankin aiheen: merimies Nikon hunnutettujen naisten kanssa. Viisitoistavuotias piirtäjä on melko varmasti tehnyt sarjansa elokuvan innoittamana, mutta tuonut siihen omaakin näkemystään. Nykyään samantapaisia taipumuksia omaavat pojat jäljentävät sarja- ja elokuvasankareita. Tantun lapsuudessa ei sellaisia tuon enempää kopioitavaksi ollut. Varmaankin onni kuvittajan uraa ajatellen, hänhän on joutunut visualisoimaan lukemaansa, ei näkemäänsä, kehittämään kuvansa itse.
Tie kuvittajaksi
Tanttu sai suoritetuksi keskikoulun vuonna 1925, mutta katsoi myöhemmin käyneensä tuohon mennessä myös nuoruuden yliopistoja asumalla usealla paikkakunnalla, tekemällä paimenen, ratatyöläisen ja sepän sällin töitä. Tärkeitä kokemuksia Tantun tulevaa kuvitustyötä ajatellen.
Seitsentoistavuotiaalla Tantulla ei ollut ammattia, työtä eikä opiskelumahdollisuuksia. Hän hakeutui sotaväkeen. Rakuunarykmentti tallipalveluineen, maalaisympäristössä tapahtuvine manöövereineen ja nuorukaisten aselajiuhoineen, paininnujakoineen ja kujeineen oli kunnon koulua tarkkasilmäiselle, tulevalle Seitsemän veljeksen kuvittajalle; jokaisen asetakin sisällähän oli suomalainen, todennäköisimmin maalta kotoisin oleva nuorukainen.
Sotaväen jälkeen Tanttu pääsi tarjoutumaan Akseli Gallen-Kallelalle apupojaksi. Hän näytti mestarille sotaväkiaikaista piirrosvihkoaan. Gallen-Kallelan suosituksella Tanttu pääsi WSOY:n kirjapainoon harjoittelijaksi. Tarkoitus oli oppia Suur-Kalevalan tekemisessä tarvittavia teknisiä taitoja.
Nuori mies pantiin kuitenkin tekemään mainoksia, kuvituksia, kansikuvia, kaikenlaista ammattigraafikon työtä. Gallenin kanssa ei työsuhdetta syntynyt, mutta työ WSOY:ssä vakiintui. Tanttu oppi ammattiinsa nimenomaan työssä. Hänen taideopiskelunsa jäivät vähäisiksi; melko myöhäisellä iällä pariksi vajaaksi lukukaudeksi Taideteollisessa Keskuskoulussa ja lyhyeksi grafiikkakurssiksi Saksassa.
Opetusta tärkeämpää taisivat Tantun kuvittajan uran kannalta olla laajat patikkamatkat maalais- ja erämaaseuduilla, joita hän 1930-luvulla teki. Niillä tehtyjä luonnoksia hän hyödynsi koko uransa ajan.
Pieniä ja suurempia Kivi-kuvituksia
Ensimmäinen painettu Tantun Kivi-työ on ilmeisesti Seitsemän veljeksen kansanpainoksen (WSOY 1936) päällys: graafinen, logonomainen kuva seitsenhaaraisesta kelosta ja vaaran siluetista ylityöstetyllä typografialla täydennettynä. Vaatimaton painetun Kivi-tuotannon alku.
Seuraavaksi Tanttu käsitteli Kiveä vasta 1944 kuvittaessaan Kihlauksen (Otava) Aleksis Kiven Seuran kilpailuun. Kihlauksen kuvitus on runsas; kirjan jokaisella sivulla on piirros tai pari. Kuvat ovat varjostamattomia tussipiirroksia; useitten mielestä juuri Tantun tyylisiä, vaikka hän kuvitti muillakin tekniikoilla. Kuvitus ei ole kuitenkaan niin elävää kuin Tantun muutamaa vuotta aiemmin aloittamat sananparsipiirrokset. Kilpailutyön ilme saattaa johtua siitä, että se on tehty kiireessä, yöaikoihin sodan loppuvaiheen propagandatöitten ohella.
Palkittu, ensimmäinen kirjana painettu Kivi-kuvitus kannusti Tantun luopumaan vakituisesta lehtityöstään rauhan tultua. Kuvittajan tarkoitus oli varmaankin toimesta vapauduttuaan tehdä taidegrafiikkaa. Hän tekikin, mutta osa aiheista oli kirjallisuudesta; aiemmin julkaistujen novellikuvitusten puupiirrosversioita, Kalevala-aiheita ja Kivi-kuvituksena pidettävän neljän puupiirroksen sarja Kalvean immen tarinasta. Siis vapaata taidettakin tehdessään Tanttu kuvitti kirjallisuutta vailla kirja-ajatuksia. Kalvean immen tarina julkaistiin vihkosena vasta postuumina (SKS 1991).
Kiven Vuoripeikot-satu ilmestyi Tantun kuvittamana 1947 (Otava). Sen kuvat ovat tekniikaltaan kuin kaksilaattaisia puupiirroksia vaikka ovatkin peitevärillä ja tussilla tehtyjä. Kuva-aiheissa liikkuu muinaissotureita aivan kuten Tantun Kalevala-puupiirroksissa. Ilmeisesti vapaaksi taiteeksi tarkoitetut teokset ovat näin vaikuttaneet käyttögrafiikan ilmeeseen. Kirjanen on kaunis, onnistunut kuvitustyö. Mutta suuret Kivi-kuvitukset vielä odottivat.
Merkittäviä kuvituksia (muun muassa Jylhän Kiirastuli, Walleniuksen Miesten meri ja Pälsin poikakirjoja) Tanttu teki runsaasti 1950-luvun alkupuolella. Kiven aiheita hän kumminkin silloin tällöin piirustuslaudallaan käsitteli. Korvessa ja valtatiellä –lukukirjassa (Otava 1951) on vinjettikuvitus kihlaukseen. Otavan joka kodin tähtikirjaston Nummisuutareitten kannen Tanttu teki 1954, Kivi kuvituksiahan nekin tavallaan ovat, samoin Vilho Siivolan Esko-aiheinen exlibris vuodelta 1952. Kuriositeettina voi myös mainita Eino Krohnin Teatteritaiteen (Gummerus 1948) päällyksen, johon Tanttu piirsi Nummisuutarin Eskon Hamletin seuraan. Tanttu somisti 1960-luvulla korusähkösanomalomakkeen, jossa peltoa raivataan seitsemän miehen voimalla. Ennen sitä hän sai kumminkin tehdä suuret Kivi-kuvituksensa.
Vuonna 1956 ilmestyi Aleksis Kiven Mestariteokset I – III (Otava) Tantun somistamana. Kirjat ovat Tantun koristelemassa kotelossa, kansikuvat ovat nelivärisiä, kangaskannet ja etulehdet niin ikään kuvioituja; kaunis kokonaisuus.
Mutta Mestariteosten vinjetit ovat aivan selvästi kiireellä tehtyjä. Kokeneen kuvittajan työtä ei voi sanoa epäonnistuneeksi, mutta Tantulle ominainen valmis jälki piirroksista puuttuu. Miltä on taiteilijasta tuntunut kuvittaa ankaralla aikataululla aineistoa, jota hän on haaveillut lapsesta asti kunnolla joskus käsittelevänsä? On saattanut painaa huoli siitäkin, että meneekö näin ainoa mahdollisuus kuvittaa Seitsemän veljestä.
Päätyö
1950-luvun loppupuolella Tanttu sai kuitenkin ryhtyä kuvittamaan veljesten elämää kookasta kirjaa varten. Hän paneutui työhön perusteellisesti. Alusta asti hän piti selvänä, että kuvituksen tulee olla kansatieteellisesti oikein. Työ pelotti muutenkin. Esimerkiksi sananparsikuvissaan eteväksi luonnetyyppien kuvaajaksi osoittautunut piirtäjä rupesi jännittämään veljesten piirteitten käsittelemistä. Hän tajusi, että kirjan mahdollisilla lukijoilla on omat, usein pinttyneet, muitten kuvitusten, teatterin ja elokuvan kautta syntyneet käsityksensä veljesten ulkonäöstä. Mitäpä, jos hän piirtäisi vaikkapa Tuomakselle parran?
Veljesten ryhmämuotokuvan laatiminen olikin niin ankara työ ettei sellainen koskaan päässyt kirjan sivuille. Asian ajaa kuva, jossa pojat katsovat kauhuissaan pimeydestä loistavaa silmä. Siitä on lukijan melko helppo arvata kuka kukin pojista on. Mutta niin on Mestariteosten kolmannen osan aiemmin, ilmeisesti ilman suuria paineita piirretystä suojakannestakin.
Säilyneet luonnokset kertovat kovasta työstä. Hylätystä ryhmämuotokuvasta on kolmekin erilaista sommitelmaa, kustakin useita, jopa kymmeniä toisistaan vain hieman eroavia versioita. Jämerästä lukkarista on useita aivan valmiita piirroksia kolmen vuoden ajalta. Niitä katsoessa ei osaa arvata miksi taiteilijan on pitänyt toisinnot tehdä, mikä ensimmäisissä on ollut vikana.
Kuvien arkkitehtuurin ja esineistön Tanttu otti, jos mahdollista, eteläisestä Hämeestä. Jukolan talon pihapiiri on saanut mallinsa Tammelan portaassa, Lopen rajamailla sijainneesta Mustalammin tilasta. Impivaaran tuvan parvelle johtavat Lopen Vojakkalassa nähdyt tikkaat. Samasta kylästä on kertomuksen kolmessa kuvassa esiintyvä napakaira.
Tantun harmiksi ei löytynyt asiantuntijaa, joka olisi selittänyt millainen lukkarin merenruokosauva oli. Piirroksessa mies piteleekin epämääräiseksi piirrettyä keppiä. Toinen epävarma, tietoisesti virheeksi piirretty asia on koirat. Niitten korvat sojottavat pystyssä, vaikka pystykorva-asiantuntija arveli veljesten koirien olleen luppakorvaisia piskejä. Kuvittaja ei halunnut suomenpystykorvan ikiaikaisuuteen uskovia lukijoita ankarasti järkyttää. Virheeltä näyttää entisen rakuunan hämmästyttävän pieneksi piirtämä Jukolan hevonen; Tanttu tiesi maatiaishevosten olleen useimmiten sellaisia.
Merenruokosauvaa ja pystykorvia lukuun ottamatta Tanttu uskoi asiasisällöllisesti työssä onnistuneensa. Rajoissa, joissa taiteilija voi tai saa olla, oli Tanttu kait tyytyväinen työn kokonaisuuteen kaikkiaankin.
Tyylillistä yhtenäisyyttä Tanttu piti kuvittajan työn tärkeimpänä kriteerinä. Gallenia hän arvosti, mutta piti tämän Seitsemää veljestä vain sarjana erilaisia kuvia. Seitsemän veljestä (Otava 1961) on selvästi Tantun kuvitustuotannon päätyö. Näin vaikka se ei ole hänen töistään paras; jäykkä yrittäminen häiritsee paikoin. Henkilökuvatkaan eivät aina ole yhtä eläviä kuin joissakin muissa Tantun kuvituksissa. Seitsemän veljeksen tapaan rikkaaseen, erilaisia satuja ja tarinoita sisältävään kertomukseen Tanttukaan ei saanut tyylillistä yhtenäisyyttä. Mutta päätyö Seitsemän veljeksen kuvitus on siihen käytetyn ajan perusteella, koska se ei syntynyt vain siihen varatun parin-kolmen vuoden aikana. Tanttuhan aloitti työn alakoululaisena ja viimeisteli sen yli neljä vuosikymmentä myöhemmin kokeneena, siis läpi elämänsä Kiveä kuvittaneena taiteilijana.
Teksti on lyhennelmä artikkelista: Kiveä läpi elämän – Erkki Tanttu kansalliskirjailijan kuvittajana (Markku Tanttu, Hiidenkivi 4/1998).
Teksti: Markku Tanttu
Kirjoittaja Markku Tanttu (s.1944) on graafikko ja kirjailija sekä kuvittaja Erkki Tantun poika.
Teoksia:
Kiveä läpi elämän – Erkki Tanttu kansalliskirjailijamme kuvittajana (Markku Tanttu, SKS/2001)
Kiveä läpi elämän – televisio-ohjelma (Markku Tanttu & Ville Tanttu, Yle/1999)