Elämä
”Tahtoisinpa pitää suomalaista talonpoika-kansaa humorillisimpana kansana mailmassa, hänellä on mielestäni se syvin sisällisyys kun kellään muulla. Mainitessani humoria, tarkoitan tässä sitä luontoraikasta, en sitä kivuloista, jolla on lähteenä kärsitty haaksirikko elämän merellä. Minä tarkoitan kominkia, jonka viimeisenä perustana on kuitenkin yksi hyvä mutta vahva ja terve sydän.”
—Aleksis Kivien kirje Kaarlo Bergbomille, marraskuu 1868.
1800-luvun alkupuolella suomenkieli kukoisti kansanrunoissa ja kertomaperinteessä, mutta ei vielä kirjallisuudessa. Suomenkielistä kirjallisuutta luomaan tarvittiin määrätietoisia ja sinnikkäitä henkilöitä, joilla oli näkemystä sekä suomenkielen käytöstä että kansan tavoista, uskomuksista ja arjesta. Tähän tarpeeseen vastasi Nurmijärvellä Palojoen kylässä lokakuussa 1834 syntynyt Alexis Stenvall, taiteilijanimeltään Aleksis Kivi.
Kiven aikana osa Suomen kulttuurieliitistä vastusti suomen kielen käyttöä kaunokirjallisuudessa. Kivi tutustui opiskeluaikoinaan suomen kielen puolustajina tunnettuihin vaikuttajiin, kuten J.V. Snellmaniin, ja teki päätöksen ryhtyä kirjailijaksi.
Helsinki oli Aleksis Kivelle tärkeä kaupunki. Siellä hän opiskeli, tapasi ystäviään ja siellä hänen teoksensa painatettiin.
Kivi kirjoitti merkittävimmän osan tuotannostaan Siuntion Fanjunkarsissa, jossa Charlotta Lönnqvist ylläpiti luomiskautensa rikkaimpia hetkiä elänyttä, mutta taloudellisesti heikossa asemassa ollutta kirjailijaa.
Velkakierre vaikutti Kiven ihmissuhteisiin ja aiheutti hänelle lopulta niin suurta huolta, että hän päätyi karhukirjeiden pelossa polttamaan saamiaan kirjeitä avaamattomina. Myös Seitsemään veljekseen kohdistuneen kritiikin on sanottu järkyttäneen kirjailijan mieltä, mutta tutkijoilla on erilaisia tulkintoja siitä, kuinka merkittävä vaikutus kritiikillä oli Kiven mielenterveyteen.
Alakuloisella mielellä havaitsen, että se iloinen ja rohkea maailmankatselma, joka tähänasti, huolimatta lukemattomista kivuista ja kärsimyksistä, on aina asunut povessani, rupeaa jo synkistymään ja elämä ja tulevaisuuden toivo ei anna minulla enään yhtään huvitusta.”
—Aleksis Kivi, Kirje Kaarlo Bergbomille, kesäkuu, 1870.
Sairastelu ja elämän epävarmuus veivät Kiven lopulta Lapinlahden mielisairaalaan, jossa sen aikaiset hoitomenetelmät olivat parantumisen kannalta kyseenalaisia. Hieman yli puolen vuoden hoitojakson päätteeksi Kivi kotiutettiin sairaalasta veljensä Albert Stenvallin hoivaan Tuusulaan.
Kivi menehtyi 38-vuotiaana Tuusulan Syvälahdessa 31.12.1872. Hänet haudattiin Tuusulan vanhalle hautausmaalle 4.1.1873. Fredrik Cygnaeuksen Kivelle kirjoittamat muistosanat julkaistiin Morgonbladetissa 2.1.1873.
Aleksis Kiven luomalle perustalle ryhdyttiin rakentamaan suomalaista kirjallisuutta ja kansallisidentiteettiä. Kiveä alettiin kutsua kansalliskirjailijaksi ja hänen teoksensa Seitsemän veljestä kohotettiin suomalaisen kulttuurin merkkiteokseksi.
Aleksis Kiven päivää juhlitaan vuosittain 10.10.
Persoona
”Muutoin olen terve ja reipas, vaikka olen myös >>rellestänyt>>. Viime aikoina olen kuitenkin taas elänyt melkein spartalaisesti, ja niin aion tehdä Tuonelan porteille saakka; sillä monenlaisissa oloissa voi ihminen kokea iloa ja onnea, mutta onnellisin hän on kieltäymyksessä ja pidättyvyydessä.”
—Aleksis Kiven kirje ystävälleen Robert Svanströmille, 5.1.1868.
Aleksis Kiven persoona on askarruttanut lukijoiden ja tutkijoiden mieliä vuosikymmeniä. Kiinnostuksen kohteena ovat olleet niin Kiven syntyperä, ulkonäkö, luontosuhde, mahdolliset rakkaussuhteet kuin ystävien ja vihamiestenkin vaikutus. Oliko Kivi herkkä kritiikin musertama runoilija, erähenkinen metsämies, sivistynyt kirjallisuuden mullistaja, väärin kohdeltu ja -ymmärretty taiteilijanero, alkoholi- ja mielenterveysongelmien piinaama ihminen tai kenties tätä kaikkea vai jotain ihan muuta? Monet tulkinnat ovat saaneet pontta Kiven traagisesta elämäntarinasta.
Kiven persoonaa ympäröivää mysteeriä lisää se, ettei Kivestä tiettävästi ole olemassa ainuttakaan valokuvaa tai hänen elinaikanaan maalattua muotokuvaa. Useimmat tulkinnat Kiven ulkonäöstä perustuvat Albert Edelfeltin tekemään piirrokseen, jonka mallina oli Kiven ystävän Albert Forssellin tekemä, ja nyttemmin kadonnut, piirros. Forssellin mallina oli kyllä Aleksis Kivi, mutta piirustuksen tekohetkenä Kivi oli ollut kuolleena jo neljä päivää.
Kiinnostavaa lisäväriä Kiven persoonan tutkimukseen tuovat hänen kirjoittamansa kirjeet. Kirjeenvaihto oli 1800-luvun Suomessa tärkeimpiä yhteydenpidon ja tiedonvälityksen keinoja. Kivi kirjoitti kirjeitä perheenjäsenilleen, tuttavilleen, ystävilleen ja tukijoilleen. Kirjeiden aiheina olivat usein rahahuolet, asuinpaikat, terveys ja kirjoitustyöt. Vaikka kirjeet ovat avanneet uusia näkökulmia Kiven elämään, on hänen henkilökuvansa silti joiltakin kohdin arvoitus.
Lainaukset:
Aleksis Kivi: Kirjeet – kriittinen editio, Niemi, Juhani (toim.) et al. SKS/2013