Palojoen kylästä ja sitä ympäröiviltä kallioharjanteilta näkee parhaiten Kiven perusmaiseman. Se on Kivelle kuin Seitsemän veljeksen Eerolle ”kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot”: Palojoki vainioineen, vanhoine asuinpaikkoineen, niittuineen, jokineen – Vantaa ja Palojoki – kallioineen ja metsineen. Tätä maisemaa kuvaa Kiven ”Suomenmaa”: ”Maa kunnasten ja laaksojen” avautuu Palojoen laaksoon, Keinukalliolle eli Kettuniitynmäelle, Vuolteenmäkeen ja Haukkaankalliolle, kun taas ”kultanummen hongat soi” Paloolta Myllymaalle lähtevällä tiellä.
Kiven runouden herkimmät kuvat ovat parastaan Palojoen kylämaisemasta. Keinuvuorelta on kuva runossa ”Helkavalkea”:
”Vuorella kaikuuvi riemu ja soitto
Helluntain kelmees yössä,
Ilosest karkelee nuorison liuta
Laattial kallioisel,
Helluntai-yön helavalkean leimues
Ja hohtaes korkuuden kiireen.”
Sama maisema on runoissa ”Onnelliset” ja ”Keinu”:
”Siel lehtinen kauhtana ain
On hartioil unisen koivun,
Ja ainiaan lempeillä kunnailla läikkyy
Helluntain vainiot.
Heilahda korkeelle, keinu,
ja liehukoon impeni liina
Illalla lempeäl.
Siel laaksossa vainion all
On keväinen, viherjä niittu,
Mi ainiaan herttaises hämäräs siintää
Kukkasil keltaisil.”
( – – – )
Haukkaankallion jylhä maisema kuvastuu esim. Karkurit-näytelmän Elman sanoissa: ”Lomasta pilvein päivä sinne paistaa ja jylhä vuori hohtehessa seisoo.”
Haukkaankalliolle kannattaa kiivetä, sieltä avautuu Palojoki kauneimmillaan, edessä kylä ja Taaborinvuori, oikealla Keinuvuori, vasemmalla Vuolteenmäki, alla ”kärmeilevä” Vantaa.
”Ei maassa eikä taivaassa ole paikkaa niin rakasta kuin se, jossa synnyimme ja kasvoimme ja jonka tanterilla pieninä piimäpartaisina piehtaroitsimme.” Nämä Juhani Jukolan sanat kuvaavat hyvin kyläräätäli Eerik Juhana Stenvallin v. 1834 syntyneen neljännen pojan (viides lapsi oli nuorena kuollut sisar Agnes) Alexiksen kotiseuturakkautta. Erik Stenvall ja hänen vaimonsa, Tuusulan Nahkelasta, noin viiden kilometrin päästä Palojoelta kotoisin oleva Annastiina Hamberg olivat rakentaneet taitekattoisen talonsa v. 1824 keskelle ”Paloon” kylää.
Aleksiksen leikkipaikka oli paitsi kodin pihakallio – mihin Aleksis on hakannut nimikirjaimensa – myös likeinen kallioinen mäki, jonka hän risti Taaborinvuoreksi. Tällä kukkulalla oli kylänlasten leikkikirkko, saarnatuolin virkaa toimittanut kivi, mistä leikinjohtaja Aleksis päästeli pilasaarnojaan (”Herra siunakkoo Vuolteemäkee ja varjelkoon Kakkulamäkee”), ja keinumännyt. Täällä leikittiin sekä kaupunkia että maanmittaria. Taaborilla kokoontui myös kylän varttuneempi nuoriso kesäiltaisin. Vuodesta 1953 lähtien Taabori on pyhitetty kesäisille Kiven näytelmäesityksille.
Kivi palasi Paloolle mieluusti Helsingin kouluistaan, yliopistosta, ja sinne hän kaipasi myös ollessaan vuosia Siuntiossa. Hän kirjoitteli kotimökkinsä vinttikamarissa, missä hänellä oli näköala Vuolteenmäkeen päin. Hän halusi vanhempiensa kuoleman jälkeen ostaa mökin itselleen, ”että olis siinä minulla vissi katto päälläni, koska mieli Helsingistä lähteä nauttimaan maan ilmaa” (kirje veljelle Emanuelille Raalaan v. 1866).
Kivellä ei kuitenkaan ollut rahaa mökin lunastukseen. Sen osti Lemmi-niminen työmies ja hänen jälkeensä kauppias Groth, joka revitytti mökin ja rakensi sen vanhalle kivijalalle aivan erilaiseksi. Kun Aleksis Kiven Seura sai mökin omistukseensa v. 1947, se rakennettiin tarkkojen piirustusten mukaan vanhaan mallinsa v. 1951.
Kiven syntymämökin naapurissa ovat tienristeyksessä kyläkauppaa vastapäätä Troskin talo, missä Aleksis on käynyt kiertokoulua Malakias Costianderin opissa, ja Krannin talo, jossa v. 1848 vietetyt häät ovat saattaneet olla esikuvana Nummisuutareissa kuvatuille Karrin häille. Kiven äiti oli häissä ruuanlaittajana ja Kivi itse todennäköisesti mukana.
Kiven lapsuudesta ja nuoruudesta on kertoillut hänen toverinsa puuseppä K. A. Domander (kuoli v. 1919 Nurmijärven vanhainkodissa). Tämän Stenvallien lähinaapurin mukaan esim. Nummisuutarit on kutakuinkin Paloon nurkista kerätty.
Domanderin kuin myös muiden vanhempien palkolaisten kertomuksista on saatu selville esim. Nummisuutarien hirmuisen Martan malli. Helmi Saaren (kuoli 1974) mukaan se oli hänen mummunsa Nikkarin Miina eli Ulriika Vilhelmiina Lindström (1826-1896). Tämä keräili samoja lääkekasveja kuin Martta, joka ajoi viinanhimoa pois miehestään ”riisivedellä” eli riidenlieoista keitetyllä liemellä. Riidenlieko kasvaa edelleen Krannin takaisessa metsässä ja siitä jatkuvalla Kekkurinmäellä, jolla on ollut Aleksiksen mielipaikkoja. Kekkurinnokalta aukeaa komea näköala Vantaan jokilaaksoon.